year 2012: perinteikäs gallup

maanantai 31. joulukuuta 2012

Pakkohan tälläkin palstalla on vähän katsoa viimeiseen vuoteen, ja mikä olisikaan parempi keino aloittaa kuin selaamalla viimevuotiseen gallupiin, ja lainaamalla sieltä jotain inspiroivaa!

"Mitä odotat vuodelta 2012?
Opiskelupaikkaa, ehkä omaa kotia, ulkomaita, uuden oppimista, keikkoja, ystäviä, Turkua, töitä. Hymyjä, unia ja ajatuksia. Yritän olla listaamatta kirjastopoikaa, mutta listaan silti. Kirjastopoikaa."

Ja hei ohhoh, minähän oon onnistunut. Opiskelupaikka, check, oma koti, check. Uuden oppiminen, keikat, ystävät, Turku, työt, checkcheckcheckcheckcheck! Hymyt, unet ja ajatukset, check. Ulkomaat ja kirjastopojat siirtyvät nyt ensi vuoteen, mutta sekin alkaa hei parin tunnin päästä, joten vuhuu!

Oletko saanut uuden ystävän tämän vuoden aikana?
Ensimmäisenä tulee mieleen ainakin ihana Helmi, jolle en ole vielä saanut toimitettua joululahjaakaan, nähdään pian jooko!

Oletko tehnyt jotain tänä vuonna, mitä et ole ennen tehnyt?
Olen asunut omassa kodissa (jo puoli vuotta, mihin katosi tämä aika?!), opiskellut yliopistossa, maistanut alkoholillista siideriä omg, syönyt kiinalaisessa, ollut hipsterpurjehtimassa.



Oletko seurustellut tämän vuoden aikana?
Nyt se sitten paljastuu, hehe, seurustelin keväällä ihan minihetken. Olisi vaan voinut valita vähän paremman tyypin. Ne itkut on nyt itketty jo onneksi.

Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta.
Se kun tulin ensimmäistä kertaa tähän asuntoon, ja tiesin heti, että tämä on minun koti. Tuparit! Ja olenko ihan hullu jos sanon tykänneeni ihan hirveesti mun kaikista duuneista?

Oletko riitaantunut kenenkään ystäväsi kanssa kuluneen vuoden aikana?
Ehkä joo vähän sinne päin, mutta sitten molemmat kasvoimme ihmisinä, ja happy ending.

Oletko muuttunut paljon viimeisen vuoden aikana?
En minä minuna, mutta minun elämä on tietysti nyt ihan erilaista kuin vuosi sitten.

Oletko lihonut?
En.

Oletko saanut porttikieltoa mihinkään tämän vuoden aikana?
En, mutta voisin ottaa vaikka kuukauden tauon Tigeristä

Oletko ollut elokuvissa yksin tämän vuoden aikana?
Olen tietysti, rakastan elokuvissa käyntiä yksin! Saa syödä itse kaikki herkut hei!

Oletko ottanut tatuointia/lävistyksiä viimeisen vuoden aikana?
En, mutta tatuointitoive on saanut vahvistua takaraivossa koko tämänkin vuoden. Muistan kun NFV-Emmi kerran kirjoitti, että tatuointi kannattaa ottaa vasta sitten kun on halunnut samaa kuvaa ainakin kaksi vuotta, olen pitänyt tämän mielessäni!

Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Oon tavannut niin paljon kivoja tyyppejä duunissa ja koulussa, etten millään voi kyllä sanoa yhtä vaan!

Synnyttikö kukaan läheisesi?
Kaksi minun serkuista sai vauvan tässä syksyllä, mutta ei ole mitenkään erityisläheiset välit meillä.

Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei.

Missä maissa kävit?
En missään ahahahahhahaaha.

Mitä haluaisit vuodelta 2013 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2012?
Pitää itsestäni huolta paremmin, jokaisella elämän alueella.

Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2012?
Heinäkuun ensimmäinen.

Vuoden suurin saavutuksesi?
Oma koti, en vieläkään tajua että pystyin tähän ihan itse, omilla rahoillani, omilla voimillani.

Ja suurin epäonnistuminen?
Matematiikan opiskelu haha.

Kärsitkö vammoista?
En ainakaan fyysisistä.

Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Tekee mieli vastata, että Blankon lehtipihvi.

Kenen käyttäytyminen ansaitsisi kiitosta? Emilin.

Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta? No niin.

Mihin käytit suurimman osan rahoistasi? Vuokraan, ruokaan ja postijuttuihin.

Mistä innostuit eniten?
Kirjeistä, omasta kodista, tietojenkäsittelytieteen opiskelusta, duunista, askartelusta.

Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi? Paljon onnellisempi, en haluaisi vaihtaa hetkeäkään.

Lihavampi vai laihempi? Samanlainen.

Rikkaampi vai köyhempi? Rikkaampi.

Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän? Entä vähemmän? Pussaillut, matkustellut, opiskellut, liikkunut. Kuluttanut rahojani, syönyt.

Miten aiot viettää uuden vuoden? Flunssaillen niin kuin näköjään kaikki muutkin.

Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi? Salaisuus:(

Rakastuitko vuonna 2012? Kyllä kai.

Mikä oli mieluisin TV-sarja, jota seurasit? Glee, yllätysyllätys?



Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
Viha ei ole kaunista, peace.

Mikä oli paras lukemasi kirja?
Luulen olevani joku kirjastotyttö, mutta ainoa kirja, jonka nyt heti muistan lukeneeni, oli se perunankuoripaistosjuttu.

Entä musiikillinen löytö?
Cheek. Ei luoja täytyykö tämäkin nyt paljastaa kaikille :D

Mitä halusit ja sait?
Oman kodin.

Mitä halusit, muttet saanut?
Kirjastopojan.

Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Ömm söin tarjousmunkkeja.

Ketä kaipasit?
Maijaa, Eerikaa, Roosaa, Sannaa - kaikkia noita kun asuu kaukana.

No muttamutta miten teillä meni?

6 kommenttia

  1. Hih, saanko minäkin tehdä tämän? Niin kiva tällainen galluppi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tietenkin, huomaa että lisäsin pari kysymystä vielä kun tuolta keneltä kopsasin oli jäänyt pari väliin, mutta jotka oli taas toisella bloggaajalla sitten.

      rikkinäinen puhelin -ilmiö näköjään!

      Poista
  2. Mun mielestä ei ole hullu, jos sanoo pitävänsä työstään. Eikö se pitäisi olla niin kaikilla? :) Minä oikeastaan rakastan työtäni.

    Hyvin onnellista uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
  3. Hei muikki. Huomenna (tai ylihuomenna jos neito on kiireinen tai jottai sinne päin), tulen sinne mun haalareiden kanssa ja me ommellaa meidän merkit kiinni. Sitten arvomme täysin randomin Glee-jakson jonka katsomme. Tämä selvä?

    Laita koodii beibe

    xoxo, hullu muija parin korttelin päästä

    VastaaPoista
  4. tuitui nähdään piakkoin! palasin tänään turkuun ja sain joululahjaksi paljon teetä, joten tämä on kutsu tulla teelle ja koska sain kakkulapionkin, niin ehkä voisin jopa jotain leipoa!
    t. uusi ystävä

    VastaaPoista