Viimeiset päivät on menneet töissä, ja tänään pakkasin ruskeaan paperikassiin Fazerin parhaita, keltaisia ruusuja, Geisha-nappeja (äidille), lasipullolimsaa, Daim-patukoita, Battery-tölkin ja pari vuokraleffaa, ja lähdin retkelle kotikotiin. Jokaiselle jotakin - minulle lettuja ja lisää lakanoita. Äiti ilmeisesti luulee että pyöritän jotain hotellia.

Kuvassa olen minä, onnellisena odottamassa työystävää ja valmiina polkemaan värikkäissä takeissamme Kaarinaan.

Juttelen enemmän huomenna!

could you make it on your own

Elämä on välillä vähän tälläistä. Ei ole mitään isoa, mutta ne esimerkiksi nämä pienet asiat tekevät arjesta mielettömän.


Kupittaalta kerätyt tammenoksat.


Sohvalla makoilu.


Kymmenen pussilakanan omistaminen.


Uudet postikortit.


Se, ettei postikorttiseinä enää pian mahdu kokonaisuudessaan yhteen kuvaan.

Craig Ferguson.

The Simple Things

Etsin Trendiä lehtihyllystä, mutta onneksi en löytänyt - sattumalta silmiin osunut The Simple Things on nimittäin niin paljon enemmän. Odotin tietenkin paljon lehdeltä, jonka kannessa on syksyn lehtiä ja joka julistaa vaatimattomasti, että celebrating the things that matter most.

Mutta, oodi elämälle, saatkin niin paljon enemmän! Kaikkea mistä voi haaveilla. Tässä yhdistyy blogien ja painetun median parhaat puolet, tämä on täydellinen. Voisin kuvata jokaisen aukeaman, sillä tässä ei ole yhtäkään turhaa täyttöjuttua tai ärsyttävää mainosta. Jopa takakansi jaksaa vielä innostaa.



"The Simple Things celebrates the things that matter most. It's about slowing doen, enjoying what you have, making the most of where you live, enjoying the company of friends and family and making simple food for simple gatherings.

We like to grow some of our own vegetables, visit our local markets, rummage in thrift shops and decorate our homes with our plunder.

And we like to think that the small things we do will make a difference in the long run.

We hope you share our vision and enjoy The Simple Things."




Ensimmäisen numeron saa vajaalla seitsemällä eurolla, ja seuraavat numerot ovat kympin luokkaa. Lehti ilmestyy 13 kertaa vuodessa. Vaihdan mäkkärin tähän.



Spotifyn folk-radion siivittämänä lähden puistoon keräämään värikkäitä lehtiä.

Oh the simple things.

ohoy

Olin purjehtimassa.

Inhottava viikko ja muun muassa suppeneviin lukujonoihin liittyneet itkut jätettiin rannalle, ja keskityimme seiloriystävän kanssa minttusuklaamuffineihin. Jätän muistot tietenkin meidän välisiksi, mutta haluan todeta, että olipa kerta kaikkiaan rauhoittavaa. Ja vaikka kuinka epäilinkin, ettei minusta olisi apua muussa kuin eväiden leipomisessa ja instagramin päivityksessä, niin kyllä minä loppujen lopuksi sain mallikkaasti ohjattua tuota paattia. (Jos joku tietää, ettei se ole kovinkaan hankalaa, niin älkää kertoko muille.)

Lupaan huomenna kertoa kivoista jutuisat kunnon kuvilla.

lately on instagram

JOULU ON TÄÄLLÄ

Se on täällä, bloggaajan joulu.



(Tiedättehän tämän bloggaajan syndrooman: kesällä haaveillaan syysneuleista, ja talvella koostetaan rantamekkokollaaseja. )

Kaikki alkoi tästä Gantin puuvillaisesta neuleesta, jonka löysin kirpputorilta. Se on jouluinen, eli täydellinen. Sitten tuli tuikut, ja Michael Buble -soittolistalta alkoi vahingossa soida All I Want For Christmas Is You. Ja Emilin matematiikkapajalla kajahti soimaan Antti Tuisku joulusanoineen - on kaiketi mainittava että se oli Johannan (tee paluu blogimaailmaan, pliis!!!) soittolista.

Viime vuodelta nostettakoon ainakin tämä joululaulupostaus. Kurtin ja Blainen Christmas Special on myös tuleva klassikko, katso vaikka tämä Let It Snow.

Ja sitten on tietenkin tämä herra...

pretty notes

Lempipuuhaani on Akateemisessa kirjakaupassa vaeltelu, löysin eilen nämä postiosaston perältä.


Pretty Polaroid Notes !!!


Kirjoitin yhden Hollantiin...


Ja kamera sattui ottamaan onnellisesta minusta kuvan kun sattumalta tuijotin lattiaa parvekkeellani.


Olen oppinut tällä viikolla elämästä ainakin sen, että kaikki vähänkään kodin siisteyden kannalta tärkeä loppuu samaan aikaan. Ja koska ei pyykinpesuainetta, astianpesuainetta ja talouspaperia voi mitenkään laittaa tärkeysjärjestykseen, on ne ostettava samaan aikaan.

Kassalta päästyäni täytin lottokupongin. (Kyllä, postikortteihin on aina varaa. Ja parvekkeelliseen kaksioon.)

upeaa

Olen kirjastolla, luin juuri miehestä, joka yrittää vangita yhden tietyn salaman hetken kameraansa. Huippuunsa viritetty kamera otti enemmän kuvia sekunnissa kuin ikinä voisi arvioida, mutta silti se yksi miehen metsästämä kuva antaa edelleen odottaa itseään. Eikä tämä aio luovuttaa - minusta se oli upeaa.

Sitten luin sisustushömppätarinoita Country Livingistä, katselin ulos sisäpihalle, jolla asuva leijonankeltainen, aivan valtavan kokoinen, peltilehmä saa minut edelleen hämmentymään. Olin täällä silloin, kun sitä pystytettiin. Kaikki, minä mukaan lukien, olivat ihan ihmeissään. Sekin oli minusta upeaa.

Sitten suloinen hippipoika kauppasi minulle keksejä. En tiedä olisinko uskaltanut syödä niitä, mutta olisin silti halunnut ostaa. Mutta minulla oli vain 15 senttiä käteisenä, enkä halunnut viedä suklaakeksiä siihen hintaan. En edelleenkään tiedä mitä tuo poika ajoi tempauksellaan takaa, mutta oli se mitä tahansa, se oli minusta upeaa.

Nyt aion siirtyä selailemaan koti- ja ruokalehtiä. Pinterest on ihana, mutta välillä vaan on päiviä, jolloin pitää saada Kotivinkki käsiinsä. Minä yritän löytää teille teini-Jeminan ylistyskirjeen sille lehdelle ja Roope Lipastille, vähän kylläkin pelottaa, että mitäköhän muuta siellä sähköpostin kätköissä tulee vastaan. Mutta oodi nyt kuitenkin sille, että minulla on niin pitkältä ajalta elämääni tallennettuna. Koska minun mielestäni minun elämäni on upeaa.

scandinavian music group @ klubi

Yritän olla ahdistumatta tästä huikeasta poseerauksestani, ja sen sijaan keskittyä raportoimaan Scandinavian Music Groupin upeudesta:


Olivat mielettömiä.

oodi leijonankeltaiselle takille

Sijoitin tarjouksessa olleeseen kameranjalkaan, ja sain aikaiseksi kohtuullisen laadukkaan kuvan. Oli jo aikakin, hehe. Iskin päälle samat vaatteet kuin eilisessä versiossa, käytin kovasti harjoittelemaani bloggaajaposeerausta ja niin minulla oli kuva minusta onnellisena.

Onni syntyy uusista ihmisistä, keltaisesta takista ja Scandinavian Music Groupin keikasta. Äiti tosin oli raportoinut Evelle, että Jemina menee niitä skandinavi hunksei kattomaan.

Haluan kaiketi poistaa eilisen postauksen joten liitän tähän eiliset selostukset:

Sannin innoittamana olin tänään aamulla kello kymmenen Kopkolmion H&M:n ovella, valmiina juoksemaan tätä takkia kohti. Halusin olla varma, että jos sieltä vielä löytyy tämä, niin se on sitten minun. Ja se on!

Salaisuus tässä on se, että tämä on poikien osastolta, kokoa 170. Se on keltainen, puuvillaa ja maailman ihanin. Ja se maksoi 29,95 euroa. Einolle jo hehkutin, että naisten osastolla tämä olisi maksanut tuplasti enemmän ja ollut jotain kaameaa polyesteria.

Huivi on Marimekon, tosin löytänyt tiensä minun luokseni kirpputorilta. Laukku on äidin kirppislöytö parin viikon takaa. Taannoin selitin jollekin kuinka äiti on aina tuonut minulle ja Evelle kaikenlaista kirpputoreilta. Keskustelun toinen osapuoli nauroi, että jotain hirveitä juttuja joita vihaatte vai.

Onnellisesti sain sanoa, että ei, minun äitini tietää täsmälleen mistä minä pidän.