laajemmin taustoitettuja kuulumisia

keskiviikko 26. lokakuuta 2011



On kai oikeasti nyt vihdoinkin myönnettevä, että viimeiset pari viikkoa olen juonut omenamehua, polttanut kynttilöitä, lukenut uutta testamenttia ja Harry Potteria, nukkunut, istunut yömyöhään Tumblrissa, katsonut liian monta jaksoa Modern Familyä, nukkunut kolmen tunnin päiväunia, syönyt kaurahiutaleita sokerilla ja sulatetulla voilla, ollut pesemättä hiuksia ja pukeutunut samaan ruutupaitaan vähän liian monta päivää putkeen.

Ei siitä ihan hirveästi raportoida. Varsinkin kun Picasan avatessa näkee raitapaitapojan Spiderman-naamarissa. Ja kun on oikeasti ikävä sitä omenateetä. Ja kun miettii omenateetä, niin muistaa myös kanelikeksit. Siniset bussipysäkit, pimenevät illat Raamattu-ryhmässä, liian monta kertaa kuunnellun Baby It's Cold Outsiden (Norah Jones-versio), Fishermen's Pubin suloiset brittipojat, välipala-automaatit juna-asemilla, Mont Blancin näkemisen aurinkoisina päivinä, karnevaalisiimat värikkäiden talojen välissä, datausillat McDonald'sissa ja sunnuntaiaamiaiset Starbucksissa.

Onneksi ihan pian alkaa minun työt (saan kuunnella joululauluja jouluaattoon saakka kun paketoin kivojen mummojen paketteja Wiklundilla ja myyn niille joulukortteja, äiti sanoo minun kuuluvan siihen promilleen joka oikeasti rakastaa tavaratalon joulu(lauluj)a, joten paikka on kuulemma kuin minulle tehty). Olen myös ilmottautunut esimerkiksi Nenäpäivä-keräystä keräämään, ja sitten meillä on Siirin kanssa suunnitelmissa hienoja joulujuttua myös. Aion myös tehdä joulukortteja vinon pinon, juoda monta mukillista lämmintä kaakaota, ommella herra Bookille muutaman uuden asun (täytyyhän hänen olla valmis hurmaamaan kaikki neitikoneet kirjastossa sitten keväämmällä) ja suunnitella vielä vähän Maata Näkyvissä -juttuja.

Ja sitä paitsi, vaihdoin tänään lakanat ja tamppasin maton. Pyyhin pölyjä, tuuletin ja järjestelin.

Eve imuroi.

4 kommenttia

  1. Ooijoi, kaikkea ihanaa sinulla tulossa! Alkoi aivan hymyilyttämään ja oon tosi ilonen sun puolesta, kun oot saanu varmasti hirmu kivan työpaikan ja nenäpäiväkeräyskin kuulosti kivalta!! :))

    Osaat kirjoittaa ihanasti (ehkä) niin arkisista asioista ja kuulumisista! Ja muutenkin oon ollu jo jonkin aikaa ihan tykästynyt blogiisi ja vaikutat tosi ihanalta persoonalta ja ihmeiseltä, teitä on harvassa! :)

    Tässä tuli nyt pitemmän ajan vuodatukset, siis kommentit yhteen kommenttiin! Sillä oon tosi laiska ja ujokin kirjoittamaan kommentteja. Mutta täällä olen kuitenkin ja mukana ollaan varmasti loppuun asti!

    VastaaPoista
  2. oi pidän penkistä, ja PIDÄN tunnelmavalaistuslampuista !

    VastaaPoista
  3. eikä kun tuo on just tosi ihanaa!!! mun syyslomaviikko on kulunut jokseenkin samanlaisissa merkeissä datausta, nukkumista, blogeja, greyn anatomiaa, gleetä, ruokaa x100000 mutta sinä saat tuonkin kuulostamaan aivan ihanalta ja tavoittelemisen arvoiselta asialta! oijoi ja onnea uudesta IHANASTA työstä ja voi en jaksa odottaa joulua ♥♥♥ pitäisi ostaa uudet jouluvalot (kahdethan ei ole riittävästi samassa huoneessa...) ja leipoa ja kuunnella joululauluja ja soitella pianolla ja alkaa väkertää joululahjoja ja kortteja! (ps. olen vapaaehtoinen vastaanottamaan kortin vinosta joulukorttipinostasi hihi)

    ja aaaaaaa! sinun täytyy vain nauttia kiireettömyydestä ja stressittömyydestä ja iloita elämän pikkuasioista ja nauttia ja tehdä kaikkia asioita mistä nautit!!! :)

    VastaaPoista
  4. täytyy ehkä ensi kertaa elämässä paketoituttaa jotain wikkellä...

    VastaaPoista