Genevessä onnistuin rakentamaan itselleni arjen, jota ihan oikeasti rakastin elää. Kalenterini näytti vihdoin, monen vuoden odotuksen jälkeen minulle juuri sopivalta. Oli turvallista kun seuraavaa viikkoa sunnuntaina selatessa ei nähnyt vain tyhjiä viivoja. Minulla oli hyvä olla siinä rytmissä, jonka olin itselleni omaksunut.
Sitten se yhtäkkiä otettiin minulta pois, ja nyt istun täällä jouluvalojen alla miettimässä, että mitä ihmettä minä nyt teen. Raastavinta on ehkä se, etten tiedä minkälaisella aikataululla minun pitäisi muka tehdä jotakin päätöksiä. Ja mistä minun edes pitäisi päättää! En minä ole koskaan ennen ollut tälläisessä tilanteessa. Etten tietäisi mitä kuukauden päästä tapahtuu.
Emil kannustaa minua tarttumaan matematiikan kirjaan, ja luulen, että saatan sen tehdäkin. Mutta toisaalta minua kiinnostaa ihan valtavasti edelleenkin se valtio-oppi, ja tuossa Politiikan perusteet ja Maailmanpolitiikka edelleen nököttävät ihan hollilla. Kunhan vain avaisin ja lukisin.
Sitten opiskeluosuuden lisäksi on tietenkin myös työosuus. Tai rahaosuus, mitä sitä turhia kaunistelemaan. Minun työhistoriani on erinäisistä syistä tunnetusti melko lyhyt, ja samoista syistä minua edelleenkin kammoksuttaa koko työelämä-ajatus ihan valtavasti. Ja
mitä tässä yhteiskunnassa on tehty väärin kun työelämä kammoksuttaa -pohdinta ei tässä ole ihan valtavan olennaista. Nyt puhutaan ihan vain minusta ja minun mielenmaisemistani.
Uskalsin siellä Euroopassakin, niin kyllä minä nyt täällä rakkassaa Turussakin siihen pystyn! Ja jo nyt viikonloppuna minä menin ja hymyilin ihmisille. Niille ystäville, joista ihan oikeasti välitän valtavan paljon. Ensimmäistä kertaa en miettinyt, että haluaakohan nuo nyt varmasti viettää minun kanssa aikaa.
Ja nyt kun aion ihan pian painaa tuota julkaise-nappia, niin alan ymmärtää ettei minun elämäni ihan niin sotkussa olekaan. Ja että on kai ihan okei tehdä asioita vähän omalla tavalla. Ei minun tarvitse ihan väkisin etsiä oikeaa työpaikkaa, jos minusta ei tunnu siltä.
On ihan okei vähän aikaa pohtia, ei minulla ole mikään kiire. On ihan okei lukea Hesari ja vähän katsoa matematiikan kirjaa. Laittaa nakkikastiketta ja perunamuusia, selata molia pikkutöiden toivossa, päivittää tumblria ja kirjoittaa epämääräisiä postauksia. Ja sitä paitsi, kyllähän minulla on suunnitelmia. Ei ehkä kovin rahakkaita, mutta projekteja kuitenkin. Ja nythän minulla olisi aikaa toteuttaa niitä.
Tämähän on oikeastaan aika upeaa.
Aamulla saatan tosin olla taas toista mieltä päivän ensimmäisen
no joko sä olet päättänyt mitä teet-repliikin jälkeen. Mutta silloin laitan lämpimät kengät jalkaan ja painun ulos kuullostelemaan syksyä.
