kaksi yötä enää !

keskiviikko 22. joulukuuta 2010






Tänään on ollut sellainen hirmuisen onnekas rakkauspäivä. Nousin aikaisin, vaikka tieten tahtoen yritin tuhota unirytmini valvomalla pitkään vielä lukion yökirkon (voi hyvä luoja miesopettajien tiernapoika-esitys, täyttä rakkautta !) jälkeen. Suunnitelma epäonnistui, ja kello oli puoli yhdeksän kun leivoin kinkkuhyrriä keittiössä.

Äiti lähetti minut ja Even kauppaan, ja meillä oli hurjan hauskaa. Ostimme vielä muutaman ihan pienen lahjan, ja katselimme joulumieli-ihmisiä. Mylly oli kuitenkin hieman täynnä ihmisiä, ja muutenkin tuollainen kauhea kuluttaminen on kivaa vain siihen tiettyyn pisteeseen saakka. Siirryimme siis kirpputorille.

Löysin tuon aivan ihanan vihreäruutuisen viitan, joka on alunperin Gina Tricotista. Olen aivan rakastunut tähän, niin pehmoinen ja lämpöinen tämä on !! Ja malli on juuri oikea minulle.

Sain myös jokin päivä tässä kauneimman joulukortin ikinä. Tuli USA:sta tutulta Jenniferiltä, joka aina jaksaa aina piristää minun päiviäni korteillaan. Joulun jälkeen aloitan tosissani taas oikeasti sen postcrossingin, on ikävä sitä touhua. Toisen jouluyllätyksen sain suloiselta Siiriltä (tietäisittepä kuinka ihannoin hänen hiuksiaan eilen kirkossa !) Reilun Kaupan vihreää teetä. Paketti oli myös maailman suloisin, voi että.

ps. Ilmoittauduin tänään kahteen narikkavuoroon Kulttuuripääkaupungin avajaistapahtumaan, ja luulen, että tulee hirmukivaa siitä. Raskasta ehkä mutta oikeasti ihan hauskaa.

pps. Olen myös kuunnellut Bruno Marsin Marry me -kappaletta, ja muita rakkauksia. 

1 kommentti