Elämäni paras viikko

lauantai 31. heinäkuuta 2010

Minulla ei oikein riitä sanoja kuvaamaan tämän viikon tunnelmia ja maailmasta heränneitä ajatuksia. Olen tutustunut mitä ihanempiin ihmisiin, saanut uusia parhaita kavereita ja kokenut aivan taivaallisia tunteita.

Minusta on tullut aivan järjettömän itsevarma. Tästä esimerkkinä suustani ulos päässeitten sanojen määrä sunnuntain ja perjantain välisinä päivinä: se on valtaisa, tuplasti suurempi kuin alku vuonna lausuttujen sanojen määrä.

Selvennyksenä siis kerrottakoon, että vietin viikkoni Päivölän kansanopistolla Kansalaistiedon kurssilla 111 muun yhteiskunnallisista asioista enemmän tai vähemmän kiinnostuneiden nuorten kanssa. Mielikuvani omasta paikastani tässä maailmassa sai entistä vahvemman perustan päästyäni kuuntelemaan erinomaisten luennoitsijoiden mietteitä yhteiskunnasta mitä erilaisemmista näkökulmista.

Ja se oma paikka maailmassa: ei ainakaan tällä hetkellä minkään puolueen riveissä vaan ennemminkin hyvin paljon lähempänä ihmistä, esimerkiksi järjestöissä.

Minulla on kyllä kuvia Päivölästäkin, mutta en koe tarpeelliseksi ripustaa niitä blogini seinille. Seuraavat kuvat ovat eilisestä DBTL:stä, jossa saavutin kyllä semmoisen euforian ettei mitään rajaa.

Tästä tekstistä tuli nyt kamalan virallisen kuuloinen, mutta älkää välittäkö ! Palaan aivan varmasti minuksi ihan kohta, ainakin kun saan kaiken maailman savot, rovaniemet, pohjanmaat ja helsingit pois omasta puheestani.

Olen harkinnut tehohoitoa: kymmenen minuuttia kauppatorilla silmät kiinni. Uskoakseni turku tulisi silloin taas minuun !

Kuvissa on nyt vain Anna Puu ja Olavi Uusivirta. Lapko oli ihan mieletön, ja suuri siksi ei tullut edes mieleen yrittää mitenkään kuvata niitä :-----D. Annan keikalla oli niin hyvä paikka, ettei voinut olla kuvaamatta, ja Olavin kohdalla olin oppinut virheistäni Lapkon kuvaamattomuuden suhteen. Voidaankin sanoa, että minusta kehkeytyi kerrassaan loistava yhtäaikainenlaulajatanssijavalokuvaaja.

Photobucket

Photobucket


näitä kuvia olisi vaikka mitä ihania mutta kun en taaskaan saa niitä oikeaan asentoon tähän. taistelen ne vielä tänne ! vaakakuvat menee siis ihan kauniisti, mutta pystykuvat ei. vinkkejä ???

Olavi 1
Olavi 2

I speak to everyone in the same way

maanantai 26. heinäkuuta 2010

I speak to everyone in the same way, whether he is a garbage man or the president of the university. (Albert Einstein)
Eilen keskustelin muun muassa omasta maailmankatsomuksestani uuden ystäväni kanssa. Törmäsin tänä aamuna ensimmäistä kertaa tähän Einstein-sitaattiin, ja se vei minut heti mukanaan.

Toisen ihmisen tulisi olla minulle Ihminen ainakin siihen saakka, että tiedän paremmin. Minun pitäisi uskaltaa nähdä jokainen ihminen omin silmin, eikä luoda mielikuvaani ja tunteitani häntä kohtaan ilman parempaa tietoa ja hänen kanssaan käytyä keskustelua.

Minusta on sallittavaa jopa vihata ihmistä, yleensä kuitenkin vain "olla pitämättä". Tässä maailmassa on ihmisiä, joista en pidä ja joita mielessäni dissaan joskus aivan liian pitkälle. Sallin tämän täysin itselleni vasta sen jälkeen mainitsemani paremman tiedon hankinnan jälkeen.

Miksi en kuitenkaan pidä itseäni huonona ihmisenä ?

Olen sisäistänyt ja hyväksynyt ajatuksen, että minustakaan ei aina pidetä. Ajatus saattaa tuntua ahdistavalta ja tukalalta, mutta sen ymmärtäminen johtaa siihen tilanteeseen, jossa sallin itseni olla tasan tarkkaan juuri se kuka olen ja kuka haluan olla. Moni, myös minä mukaan lukien, ajautuu muuttamaan joko tietoisesti tai tiedostamatta omaa luonnettaan, persoonallisuuttaan ja ulkonäköään vain miellytääkseen muita, karsiakseen niiden ihmisten määrää, jotka eivät yksinkertaisesti pidä minusta.

Ja kummassa tilanteessa minusta pidetään vähemmän: siinä, jossa olen oma itseni, vaikkakin joidenkin ihmisten sydämissä ei-pidetty, vai siinä, jossa sydämeni henkinen leikkaus ja muuttaminen on vienyt minulta ne ihmiset, jotka ennen pitivät minusta yli kaiken ! (Tämä saattoi olla retorinen kysymys, mutta siihen saa silti vastata kommenttilaatikkoon.)

Koska Albert Einstein oli hieno mies, taidan jatkaa hänen ajatuksiensa esittelemistä täällä blogissa jatkossakin. Haluan yhdistää niitä omaan elämääni, minun maailmankatsomukseeni. Sinä et lukijana tule allekirjoittamaan ajatuksiani viimeiseen pisteeseen saakka, mutta minusta sinä et saakaan.

Huomasitko, kuinka puhun koko ajan automaattisesti minusta, siitä kuinka minä käsittelen asiat, näen maailman ja muodostan mielipiteeni oikeasta ja väärästä ? Tämä tapahtuu yksinkertaisesti siksi, että minusta jokaisella ihmisellä on oma maailmansa, oma elämäntapansa ja omat rakkaudenkohteensa.

Jokainen kristityksi määriteltävä ihminen on erilainen vaikka he jakaisivatkin samoja ajatuksia esimerkiksi jumaluudesta tai lukisivat samoja Jeesuksen opetuksia. Vaikka Aasiassa asuu miljoonia ja miljoonia ihmisiä, joita voidaan määritellä adjektiivilla "aasialainen", ei yksikään heistä ole toisensa kaltainen. Jokaisella on oikeus rakentaa oma maailmansa ja elää sitä. Kenelläkään ei ole oikeutta tuhota toisen maailmaa eikä yrittää elää siinä ilman toisen tahtoa.

Minun mielestäni.

Niittylöllyntää

lauantai 24. heinäkuuta 2010

Tänään on ollut tämän kesän ensimmäinen päivä, joka on todella muistuttanut syksystä. On saanut vetää villasukat jalkaan ja villatakin (eilinen löytö !) päälle, ja silti vielä on välillä paleltanut. Minusta on kiva olla kylmissään ja näyttää hassulle kun vaatekerroksia on miltei tuhansia.

Photobucket

Minä olen henkeen ja vereen syksyihminen, pidän siitä pakkasen ja helteen välimaastosta. Ei ole kylmä, mutta ei lämminkään, ja sama kuvaus sopii mieleenkin: ei ole vielä keskellä talvimasennusta ja joulustressiä, ja kesän ehkä erikoiset, mutta kuitenkin niin harvinaiset päivät ovat takana. Eletään arkea, on koulu ja kiireet. Minä olen nimittäin henkeen ja vereen kouluihminenkin. Tarkat kellonajat ja määrätyt tehtävät. Rakastan sitä tunnetta kun saa ratkaista tehtäviään erilaisesti, luovasti ja omalla tyylillään: erottua omalla tavallaan joukosta.

Opiskeluista puheen ollen, syymme Valkeakoskella oleiluun on maanantaina alkava kansalaistiedon kurssini. Olen jo tutustunut muutamaan ihmiseen facebookryhmässämme ja en kerta kaikkiaan malttaisi enää odottaa ! Pääsemme täyshoitoon kuuntelemaan ajankohtaisia luentoja ja keskustelemaan yhteiskunnallisista asioista. Ei ehkä unelmaloma jokaiselle, mutta minulle kyllä.

Photobucket

kengät, second hand, 1 e
villasukat, kellari
housut, Vila, 60 e
villatakki, second hand, 1,80 e
toppi, KappAhl, joulualet 09
huivi, second hand, 1 e
kynsilakka, second hand, 0.50 e
huivi, ala-aste :]]]

Iskeekö sinuun syksy, koulu ja kylmä ilma ?

Pieni retki Valkeakoskelle

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Photobucket

Lähdimme matkalle Valkeakosken keskustaan. Bussipysäkillä oli seisova pöytä, mansikoita ja vadelmia niin paljon kuin oikein vain jaksoi syödä. Tai meidän tapauksessamme ehti, sillä bussi saapui metsän takaa. Meidät otettiin kyytiin mummobussiin, joka kuljetti paikallisia mummoja kaupungille hummaamaan. Ja koska mummot eivät pidä ylimääräisestä kävelystä, heidät haettiin lähes omilta kotioviltaan, mikä tarkoitti meille mahtavaa kiertoajelua hienojen talojen ja puutarhojen läpi.

Photobucket

Photobucket

Pidän liikaa tuosta fish & chips -jutusta, älkää ikinä vaan poistako sitä valikoimista !

Photobucket

Totuus on karu.

Photobucket

Olimme ihan awww.

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Tilanne on lavastettu. Emme olleet eksyksissä.

huivi, second hand, 1 e
paita, second hand, 1 e
housut, second hand, 2 e
kengät, second hand, 3 e
kettureppu, kellari

Photobucket

Photobucket

Helluntaiseurakunnan lähetyskirpputorilta löydetty lakana. Tom pysyy mukanamme tästä lähtien ainoaan !

Photobucket

!!!!


Seuraa kaksi hienoa kuvaa, jotka eivät suostu menemään oikeaan asentoon. Joten tulee vain linkit:

Kuva 1
Kuva 2


Tässä on matkamme soittolista ! Itse laulettuna tietenkin.

ALKUKIRJAIMIA

keskiviikko 21. heinäkuuta 2010

Koska ilkeät kielipoliisit tekivät hyökkäyksen minun pieniä alkukirjaimiani kohtaan, päätin nyt sitten kokeilla. Haluan korostaa, että minä kyllä tosissani osaan käyttää niitä isoja alkukirjaimia - eräät tahot saattavat pitää minua kielipoliisina itsekin. Minusta tekstini näyttää ja kuullostaa paljon enemmän minulta itseltäni pienillä alkukirjaimilla. Mutta olen avoin uudistuksille, ja tämä on koe !

Tämän kirjoituksen tarkoituksena on yksinkertaisesti hehkuttaa tämän hetkistä olotilaani. Kärräsimme asuntoautomme täydelliseen paratiisiin. Uiminen ei ole pelkkää uimista, vaan sitä voidaan kutsua jo suoranaiseksi uintiprosessiksi. Ranta on niin matala, että arvelen kaksimetrisen miehen joutuvan kävelemään puoli kilometriä kohti järven keskipistettä joutuakseen tilanteeseen, jossa hänen varpaansa eivät enää yltäisi pohjaan.

Katselen kuinka aurinko laskee hienon pellon taakse, ja mielessäni siintää vain ajatus kamerasta ja minusta siellä aamuauringossa. Toiveeni saattaa hyvinkin toteutua, koska olemme vakavasti ajatelleet viipyä täällä maanantaiaamuun saakka. Uskon, että viipyisimme pidempäänkin, mutta minun pitää ilmoittautua kansalaistaidon kurssilleni ennen kello kahtatoista tuona päivänä. Kuulette lisää kurssista kyllä myöhemmin !

Ennen tänne saapumista, piipahdimme Ideaparkissa, josta rohmusimme sukkahousuja ja legginsejä syksyksi euron kappalehintaan. Ostin myös seuraavassa kuvassa näkyvän hameen sieltä.

Saanen ilmoittaa olevani rakastunut. Jo toistamiseen tänään.

Photobucket

Huivi, Ammoisilta Ala-Asteajoilta (Silloinkin Jo Second Hand)
Paita, Second Hand (Zara), 1 E
Koru, Second Hand, Tullut Mukana 1 Euron Aarrepussissa
Hame, Vero Moda, 4,95 E
Kengät, Second Hand, 1 E

Photobucket

Isot vai pienet alkukirjaimet ?

saako esineeseen rakastua ?

Photobucket

oletan vastauksen olevan kyllä, joten samassa ilmoitan olevani rakastunut tähän uuteen kultaani. toiset tilaa postimyyntivaimoja, joten minä annoin itselleni luvan tilata ihkaoikean postimyyntirakkauden.

ebaysta ei ehkä löydy poikaystäviä (mikä sinänsä on surullista), mutta rakkauksia, niitä sieltä silti löytää.

Photobucket

kirppari

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

heräsin puoli kuudelta, laitoin tiskit ja siivoilin keittiössä muutenkin. muutkin olivat heränneet lähteäksemme aikaiseen kirpparille. en jaksa esitellä ostoksia mitenkään erityisesti, kyllä ne sitten joskus näkyvät asuissa ja kuvissa !

Photobucket

ostin tuon ihmishahmon torstaina Raumalta eurolla ja pujotin sen pitkään ketjuun, jossa tuo risti jo oli. tänään kokoelmani karttui horoskooppimerkillä, ja alan pikkuhiljaa epäillä, että pian tuo ketju painaa huomattavasti enemmän. olen niin rakastunut ! bongasin tuon idean jossain tämän vuoden suomalaisessa muotilehdessä, mutta en kuollaksenikaan muista missä.


kettureppu, kellari
neule, second hand (GT), 2 e
paita, second hand (H&M), 2 e ??
farkut, KappAhl
kengät, second hand, 1 e (näistä on tullut ihan ykköslempparit !)
sateenvarjo, second hand
kangaskassi, lue eteenpäin !

Photobucket

yksi rakkaus tuo sormus. en luovu.

Photobucket

The Crash -kangaskassi on (minun ja) Even (yhteistyön) hedelmä varmaan kolmen vuoden takaa vähitään. en ymmärrä miksei tämä ole ennen täällä esiintynyt kun on kuitenkin melkein aina vähintään toisen kassin sisällä mukana ! Teemu Brunilan kuva on siis napattu Big Ass Loven mahtivideosta, joka joskus noin sata vuotta sitten sai minut rakastumaan.


Photobucket

ostin paljon kaikkea tänään, mutta nämä ovat eniten rakkaudet. 2 e / pullo.

huomenna Mona tulee ruotsista takaisin ja tulee yöksi meille ! sitten lähdemme aamulla Helsinkiin. tulee niin kivaa uskon.

Fab Vintage

perjantai 16. heinäkuuta 2010

Photobucket

palan halusta esitellä teille tämän kertakaikkisen upean liikkeen, joka on avattu osoitteeseen Brahenkatu 5 viikko sitten. minä löysin paikalle tänään, ja olin samassa hetkessä totaalisen rakastunut.

ensinnäkin, noita muotilehtiä ja -kirjoja saa selailla mehua tai kahvia (keksejäkin sai) siemaillessa niin paljon kuin sielu sietää. Kuinka voi ihminen olla onnellisempi ?

kenties päästessään hiplaamaan näitä kaikkia seuraavia:

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket

Photobucket


Photobucket

koru, pujotin ketjuun kaiken maailman ristejä, sormuksia ja muita rakkauksia. (ketjun sai seppälästä eurolla. tai oli siinä semmoinen jäätävä musta-neonkeltainen WOW!-juttu, joka kyllä lähti samantien siitä :---D. siis joku oikeesti ostaa semmoisen korun ?)
valkoinen paita, second hand, 0.20 e
toppi, KappAhl, sama kuin eilen ikivanhaymsalennusmyyntirakkaus
farkut, KappAhl
converset, second hand, 4 e

kävin hesellä syömässä simmoisen fish & chips jutun. rakastuin kun semmoinen jättiannos tuotiin minun eteeni. maistui niin hyvälle appelsiinimehun kanssa !

lisäksi kävin tykkäämässä Young In Revoltista ja erityisesti Michael Cerasta. mutta ei ollut niin kiva kun odotin, vaikka hyvin mukava olikin. ilman Michaelia en olisi jaksanut sitä outoa tarinaa enkä niitä ristiriitaisen kärjistettyjä henkilöitä. mutta Michael tarkoittaa rakkautta minun sydämessä, joten voisin istua siellä katsomassa ihan vaan sen naamaa sen puolitoista tuntia.

rakkausrauma

aloitetaan tärkeimmällä, eli jättimäisellä jäätelöannoksella. valitsin alle vanhan ajan vaniljaa ja päälle vanhan ajan suklaata. sitten vielä aika vaikuttava määrä pehmistä ja suklaaströsseliä. olen sitä mieltä, että tuo kuva ei päästä jäätelöannosta oikeuksiinsa.

Photobucket

ennen kuin Roosa oli edes kissaa ehtinyt sanoa, olin jo tuplannut matkatavaroideni määrän. yksi nainen myi minulle pöydästään seuraavan listan mukaiset tavarat kahdeksalla eurolla.


  1. Kultaisen käytöksen kirja
  2. jokin musiikkikirja joka tulee tuhoutumaan korttitaiteen hyväksi
  3. ihanat ruskeat, virkatut verhot
  4. kolme dvd:tä: Mamma Mia, Wimbledon, Lilja 4-ever
  5. kaksi tämän vuoden Kotivinkkiä
  6. mustavalkoinen tyynyliina, tehty suomalaisnaisen omistamassa yrityksessä Afrikassa. yritys työllistää vain vammaisia, ja tämä myyjänainen oli ollut siellä tutustumassa kaksi kuukautta.
  7. seuraavassa kuvassa näkyvä värikäs kassi


Photobucket

minä rakastamassa maailmaa:

Photobucket

Roosa kojullaan:

Photobucket

yksi kitaristi/huuliharpisti/panhuilisti/kastanjetisti/kulkusisti/herrayksintietäämitäkaikkeasesoittiyhtäaikaa oli kiinnittänyt kitaraansa tämän mielyttävän herrasmiehen, joka riemastutti erityisesti lapsia, jotka intoutuivat tanssimaan ja jammailemaan ja rakastamaan maailmaa meidän kanssa.

Photobucket

muun muassa tämä rakkaustyttö rakasti tuota soittajakaksikkoa:

Photobucket

mansikoita en raaskinut ostaa :[ Roosa otti kuitenkin kuvia

Photobucket

sitten kiertelimme vähän Vanhaa Raumaa, ja saatoin ihan vähän vain rakastua. varsinkin siihen yhteen vaatekauppaan, jossa ne khuulit myyjät nauro meidän kiljahduksille.

VOISIN OLLA SYÖMÄTTÄ VUODEN JOS SAISIN TÄN (ivanahelsingin ehkä upein takki koko maailmankaikkeudessassa)

päädyimme ihastuttavaan kahvilaan, jossa seuranamme pöydässä istui nallekarhuja.

Photobucket

tuo appelsiinilimonadi oli ehkä parasta ikinä. ja mikä parasta tälle paniikkihäiriöiselle: no caffeine at all !!!
Photobucket

minä taas...

Photobucket

sitten me rakastimme Céline Dionia ja Meryl Streepiä. paitsi että minä rakastin enemmän Colin Firthiä.

bussimatka kotiin taas joskus yhdentoista maissa

Photobucket

toppi, KappAhl, joulualet 2009
paitapusero, second hand, 3 e
huivi, KappAhl, nämä alet 2010, 2 e
hiuksissa oleva valkoinen vyö, second hand, 0.20 e
sormus, second hand, 2 e
käsikoru, Roosa, superarvokas
shortsit, jotka ei kyllä näy kuvissa, leikkasin jostain ikivanhoista farkuista
kengät, jotka ei kyllä näy kuvissa, second hand, 0.20 e
kettureppu, meidän kellari

vadelmat

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

meidän pihalla on vadelmapuskia ja niitä on paljon. odotan elokuuta kun ennen kouluun lähtöä saa mennä niitä syömään. enemmän rakastan kuitenkin niitä illanhämärässä, kumisaappaiden jälkiä kosteassa nurmessa.

(tässä kohdassa pitäisi olla hieno vadelmaelokuva jonka even kanssa teimme mutta blogger on nyt yrittänyt ladata sitä ehkä kolmatta tuntia kohta joten luovutin ja julkaisen tämän nyt.)


mutta vielä ovat vadelmat kovin raakoja.

tein spotify-soittolistan abcdefghijklmnopqrstuvwxyzåäö. mitenkään ei ollut tuo å kohta löytää...

minä olen harmissani kun en tiedä pääsenkö helsinkiin ensi viikolla kun tyhmät ihmiset vaihtelee aikatauluja koko ajan. argh

mutta huomenna pääsen raumalle ihanaa roosaa palvomaan !

tyhjentelin eilen alennusmyyntejä. mutta oikeasti ei tästä kesällä pukeutumisesta tule mitään ! herranjumala hyvä kun suihkun kiinni saa tai pään pinnan yläpuolelle niin on taas pakahtua.

ja huomioitakoon että minä en valittanut talvella yhtä sekuntiakaan kylmästä !

(gb:n vaniljakermajäätelö on taivaallista)

ai niin mun piti muistuttaa kommentoinnista... että kaikki muistaa että tässä on semmoinen ominaisuus :---D viitateen edellisen postauksen kommentoijien kommentteihin

on kuuma

maanantai 12. heinäkuuta 2010

taas on tapahtunut jotain, mitä ei kerta kaikkiaan voi ymmärtää.

viime viikolla sain superystävältäni Tarulta kortin Japanista kun kerran oli siellä yli kuukauden. kortti on upea, ja pidän siitä kovasti. mutta miten ihmeessä postilaatikkoon voi saapua täsmälleen sama kortti muutaman päivän päästä edellisen vastaanottamisesta ?

kortit 005

vasemmalla postcrossing kortti, JP-116146, oikealla Taruystävän kortti

kaksi muuta tänään saapunutta korttia:

kortit 012

inhoan noita valkoisia puutarhatuoleja, mutta miten rakastankaan tätä yksilöä tässä kortissa. (NL-380550)

kortit 007

tämäkin on ihan minun näköiseni ! BY-67030

nyt hyppään uimaan (eve bongasi kierrätyskeskuksessa ikivanhan Taz-uimapatjan, pakko päästä kokeilemaan) ja sen jälkeen majoittaudun riippukeinuun yhteiskuntaopin kirjan uusimman Ellen (kirppari, 1,90e) kanssa

my dreams are waking up now

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

aa

me pystytimme pihallemme keitaan. nyt on hyvä lukea yhteiskuntaoppia ja nauttia elämästä. levätäkin vain.

lepoa minä tarvitsenkin, ainakin viime päivien tapahtumien perusteella.

haluaisin esitellä teille jotain niin loistavan täydellistä, virvoittavaa ja ihanaa:

aa 2

en aio enää ikinä juoda mitään muuta mehua kuin tätä. en ymmärrä miten teollisesti voidaan valmistaa tiivistemehua, joka maistuu persikalle. mehu tuntuu (olen varma että nestemäinen persikka tuntuisi juuri tälle) ja tuoksuu aidolle persikalle. aivan kuin hakisin hedelmähyllystä persikan ja taikoisin siitä mehua. mehu myös näyttää persikalle, niin syvä sen persikkainen värisävy on !

olen lähes varma, että jopa kuulen persikoiden pärinän kylmän veden liuetessa hyvin paksun olomuodon omaavaan tiivisteeseen. ja varmaa on myös, että nimenomaan vesi liukenee mehuun. sillä mikään niin täydellinen ei voi liueta mihinkään niin tavanomaiseen kuin veteen.

(jos tätä lukee joku hyvin yhteiskunnallisesti aktivoitunut henkilö, ilmoitettakoon, että käsitän kyllä veden olevan kaikkea muuta kuin tavanomaista esimerkiksi Afrikassa)


seuraavaksi esittelen erään korun, jonka pelastin muutama viikko sitten Puutorilta.

aa 1

en koe tarpeelliseksi eritellä näiden ostamiseen johtaneita tekijöitä. (mainittakoon kuitenkin esimerkiksi hinta, 10 euroa)

aa 3

en halua kenenkään lukijani elävän siinä harhakuvitelmassa, että olisin kauneuden jumala. en toki täysin kiistä edellä mainittua väitettä, mutta maailmassa, jossa esimerkiksi muuan Kirsten Dunst kuitenkin vielä elää, minä en ole valmis nostamaan jumalan kruunua enkelin kiharoilleni. jotta tekin ymmärtäisitte tämän, julkaisen seuraavan kuvan perjantaisesta minigolfturnauksestamme.

aa 4

Killinkosken rakkauskeskittymä

keskiviikko 7. heinäkuuta 2010

löysimme viime vuonna ensi kertaa tähän Killinkosken keskukseen, johon jo silloin rakastuimme kerta kaikkisen kovaa !

AA 02
AA 03

paikalta löytyy Inkan tehtaanmyymälä, mutta me keskityimme Even kanssa ihan rehellisesti sanottuna siihen kirpputoriin joka niin monesti on ollut unissamme. löysin trenssin josta en edes tiennyt unelmoineeni. ostin kaikenlaista muutakin rakkaustavaraa mutta trenssinkin ohi menee tämä erätuoliksi ristitty istuin jonka pystytin asuntoautomme viereen kertomaan hieman mittasuhteista... asuntoautomme on toki suuri, mutta vaikka kuvaisin tuon rakkauden vieressämme olevan, noin puolen metrin pituisen asuntovaunun vieressä, ero olisi yhtä hämmentävä.

AAA 01

lupaan, trenssikin ilmestyy kyllä kuviin kun syksy tulee.

tuolla matkailukeskuksessa on muun muassa älyttömän hieno valokuvausmuseo, tällä hetkellä lelunäyttely sekä kampaamonäyttely ja meidät tänään hämmentänyt nauhateollisuusnäyttely. Inkan tehdashan on tunnettu monet vuosikymmenet (vuosisadat kuullostaa niin mahtavalta etten käytä sitä ilmausta) nauhoistaan, kangasmerkeistään, sidontaliinoistaan, kengännauhoistaan. lista jatkuisi pitkälle.

mutta kuten niin monelle muullekin suomalaiselle, perinteikkäälle teollisuudelle on käynyt/käymässä, Inkankin osuus nauhamarkkinoilla on laskenut melkoisesti, mikä tuntuu surulliselta varsinkin tämänpäiväisen näyttelyn jälkeen.

meidän ei ollut edes tarkoitus käydä siellä, mutta sitten me kuitenkin eräiden sattumusten kautta ajauduimme sinne. luimme jokaisen esitelapun ja pohdimme asioita !

tuohon surullisuuteen johti ihailtavina olleet mitä erikoisemmat koneet ja työmenetelmät. ensin kuva suunniteltiin paperille aivan mahdottomassa mittakaavassa, ruutu ruudulta väritettiin punoksen (en ole näiden termien päivittäinen käyttäjä...) jokainen pisto/säie/???. seuraavassa työvaiheessa tehdään kuvion mukaan tämmöinen reikäkorttisysteemi erillisellä koneella. myös korttien yhdistämiseen oli erillinen kone. myös johonkin kolmanteen työvaiheeseen oli kone.

tämän Beavers-merkin takana on mielettömän pitkä reikäkorttien jono:

AA 08
AA 07

sitten korttipötkylä (kuvassa isän vieressä oikealla) rahdataan mielettömän kokoiseen koneeseen. lopputuloksena nauhaa jossa on kyseistä kuviota moneen otteeseen.

AA 06

nauhan katkaisuun pieniksi merkeiksi oli tietenkin oma laitteensa...

en aio perehdyttää teitä esimerkiksi kuminauhan matkasta ohuesta langasta pakattuun pakkaukseen. tai kengännauhakoneeseen. tai pienen pienten rusettien tekemiseen (siihenkin oli kone).

Turku-merkki satojen muiden matkailumerkkien joukossa (missä oli turistirikas Masku?)
AA 05

näitäkään en millään olisi halunnut olla heittämättä kangaskassiin. jos sitä valvontakameraa ei olisi ollut...


AA 04

kysymyksiä sinulle:


a) tämä kesäinen kamaluus, helle ja kuumuus vai ikuinen syksy trensseineen, kumisaappaineen ja vesisateineen ? (minulle tuo syksy, kiitos)
b) mitä mieltä isommista kuvista ? 
c) kuinka pitkälle olisit valmis lähtemään kerta kaikkisen upeisiin kesäkarnevaaleihin joita et unohtaisi moneen aikaan ?