
Olen blogin puolella puhunut paljon painonlaskusta, mutta tässä olisi nyt ensimmäistä kertaa jotain todistettakin. Ensimmäinen kuva on otettu 8. toukokuuta, viimeisenä päivänäni päiväsairaalatoiminnan puolella (olin siis ensin kolme viikkoa mielialahäiriökeskuksen vuodeosastolla, sitten kolme viikkoa päiväosastolla). Silloin sairaanhoitajan kanssa uskallauduin vaa'alle - painoin 88 kiloa, mikä oli neljän kilon päässä
vaikeasta lihavuudesta.
Toinen kuva on otettu tänään, viisi kuukautta ja pari päivää myöhemmin kun muistin, että tämä paitahan minulla on siinä before-kuvassa. Nyt kun painan 67 kiloa, olen alle enää kahden kilon päässä
normaalista painoindeksistä. En oikein edes muista olenko koskaan ollut normaalipainoinen mutta sanoisin, että tuskinpa.
Olen siis laihtunut 21 kiloa, mikä tarkoittaa keskiarvollisesti noin kiloa per viikko. Se on ymmärtääkseni aika lailla se maksimitahti, jolla painoa kannattaa edes pudottaa.
Sitten vielä tärkeimpään: miten laihtua 21 kiloa viidessä kuukaudessa.
Aloitin toukokuussa sillä, että päätin olla 100 päivää ilman sokeria. Aluksi korvasin valkoisen sokerin hedelmäsokerilla, ja syömieni hedelmien ja smoothieiden määrä oli aivan valtava. Parin kuukauden jälkeen pystyin vähitellen luopumaan myös hedelmäsokerista, ja lopulta siirryin jotenkin todella luonnollisen tuntuisesti keto-ruokavalion pariin.
Suomessa puhutaan paljon karppauksesta. Ymmärtääkseni karppauksessa syödään kuitenkin aika paljon enemmän hiilihydraatteja kuin mitä ketoosiin pyrkiessä syödään. Koska internet on pullollaan tietoa ketosta (ehdottomatisi eniten suosittelen kuitenkin Redditin
/r/keto-subreddittiä), en ala ainakaan nyt selostaa sen enempää ketoa läpi. En myöskään ole ravintoterapeutti, joten en edes yritä alkaa opettaa mitään ruuasta - varsinkaan kun viimeiset vuodet olen käytännössä elänyt suklaalla ja näyttänyt tuolta kuin ensimmäisessä kuvassa. Mutta kuitenkin, tärkein fakta: pyrin nykyään syömään alle 20g hiilihydraatteja päivässä.
Tässä ehkä tärkeimmät tähän hätään. Ei pitänyt edes kirjoittaa näin paljoa, mutta jotenkin tätä tekstiä nyt kuitenkin tuli. Sairaalajakso ja keto auttoivat kääntämään minun elämäni ihan uuteen suuntaan, ja olen hyvin innoissani tästä uudesta ajanjaksosta minun elämässä.