Niko lähti tänään (kirjoittaessani tätä puoli kolmelta yöllä voisi kaiketi sanoa jo eilen) kotiin, minä tulen perässä lauantaina kun saan tavaroideni ja kissoineni autokyydin perille asti.

On sellainen ilo ja haikeus sydämessä. Lauantaina tulee kaksi viikkoa Turun lomaani täyteen, ja tänään jo pidättelin kyyneleitä ajaessani vanhoja tuttuja teitä. Haluaisin saada asua täällä Nikon ja Tuutikin kanssa, olisi turvallinen Kupittaan Citymarket, olisi kirjasto, Art ja kauppatori. Kaikkialle olisi lyhyt matka. Olisi ystävät, sisarukset ja vanhemmat. Tuntisin joka kadun ja puiston. Kävelykadulla jäisi aina suustansa kiinni. Olisi menneisyys.

Mutta elämä nyt kerta kaikkiaan on Helsingissä. Siellä on meidän molempien koulut. On kävelyretket, uudet ihanat ystävät ja turvallinen lähikauppa. Saa matkustaa lähijunilla ja ratikoilla, eikä tarvitse harmitella "kun kaikki kiva on aina Helsingissä". On rakkaus, kissa ja niin, on tulevaisuus.

Siinä missä voisin kirjoittaa valtavan listan lempipaikoistani Turussa, en oikein tunnu keksivän yhtäkään Helsingistä. Olen kyllä miettinyt, että kaikki kiva Helsingissä on yleensä väliaikaista. On pop up -kauppaa, kyläjuhlaa ja puistokirppistä, mutta ne kerätään aina pois. Turussa ei ehkä tapahdu mitään, mutta täällä on hymyilyttäviä asioita, jotka pysyvät paikoillaan vuodesta toiseen.

(Rakastan Turkua, mutta rakastan Nikoa enemmän.)

Ja kyllähän Helsingissä on yksi lempipaikka.

Koti.

Ja se on pysyvä.

kesäloma on astianpesukone

Tuutikin kesäloma Turussa. Kissa on kiipeillyt puuhun, pyydystänyt sammakon, löytänyt kartanon kaikki pienimmätkin kolot, nuuskutellut kukkia ja nukkunut omassa turvallisessa, Helsingistä asti tuodussa pesässään.

Me sen sijaan olemme syöneet ja nukkuneet. Saunaan pääsee joka ilta eikä Menolippuun kerta kaikkiaan voi kyllästyä. Täällä saa soittaa pianoa ja kitaraa sekä laulaa Singstaria sydämensä kyllyydestä. Jääkaappi täytetään äidin kukkarosta ja astianpesukone tuntuu luksukselta.

Tekisi mieli jäädä pidemmäksikin aikaa, toisaalta taas on niin kova ikävä omaa sänkyä. (Kunpa se sänky vaan voisi olla Turussa. Mutta elämä on nyt Helsingissä, enkä voisi olla iloisempi.)

alppiruusuja!

Instagramissa on näkynyt viime päivinä kuvia Haagan Alppiruusupuistosta. Maunulasta on tuonne vaan pari hassua pysäkin väliä, joten tänään lähdimme pyttipannun ja jäätelön jälkeen katsomaan mistä oikein on kyse.

Huopalahdessa selvisi, että kyse on kahdeksasta hehtaarista alppiruusuja. Kukkivat kuulemma vielä parisen viikkoa, tosin kyllä huomasi paskempikin hortonomi, että osa oli aloittanut kukkien tiputtamisen jo nyt.

Minja on niin hirveän ihana ihminen. Se otti minusta ja Nikosta puolivahingossa ja suunnittelematta muutaman suloisen kuvan. Aion ehkä kehystää yhden, jossa ollaan korkean alppiruusupensaan alla onnellisina.