miumiu

tiistai 4. marraskuuta 2014

Kuppi&Muffini on ihana. Flow-lehti on ihana.

Niko ja Tuutikki ovat ihania. (Pikkuvauvakisu täyttää lauantaina vuoden!)

Syksykin on ihan kiva ja koulu edelleen aika super. Yritän parhaillaan kasvaa ihmisenä ja päästä yli siitä, että jäin pisteen päähän vitosesta.




Kysymys kuuluukin, että onko bloggaaminen enää ihanaa. Ollaan juteltu tästä ystävienkin kanssa, ja ikävä kyllä vastaukset tuntuu koko ajan menevän yhä enemmän sitä eitä kohti. Minä olen rakastanut bloggaamista jokaisella solullani kohta viisi vuotta. Haluaisin rakastaa tulevaisuudessakin, mutta minunkin on myönnettävä, että jostain syystä ei vaan enää innosta samalla tavalla kuin ennen. Tuntuu, että nykyään blogit ovat joko umpisurkeita tai sitten supersuosittuja. Kaikki siltä väliltä on kadonneet jonnekin ja ikävintä onkin huomata, että osa niistä vanhoista suosikeista onnistuvat nykyään vaan ärsyttämään.

Minä ostin Etsystä uudennäköisen ulkoasun - vähän vielä viilaan ja säädän. Haluaisin jatkossakin kertoa teille minun elämästä ja kaikesta tästä upeudesta, jota saan kokea. Haluan jatkaa kahvilakerhojen ja villatakkityttöjen parissa. Haluan puhua vaikeistakin aiheista ja seuraavassa postauksessa näyttää teille kymmenen kuvaa Tuutsusta.

Mitä mieltä olette? Mitä kaipaatte tämänkin blogin vanhoilta hyviltä ajoilta?

(Ja haluaisiko joku vastaanottaa valtavan kasan askartelujuttuja? Olen kyllästynyt moniin juttuihin, joita olen mennyt ostamaan liian monta kappaletta ihan vaan siksi, että on ollut halpaa.)

7 kommenttia

  1. ensinnäki, superkiva tämä uus ulkoasu!

    toisekseen, kiva kun postailet taas, vaikka oliskin sitte harvemmassa. on ollut ikävä.

    kolmanneksi, vähän sama homma täälläki... olen vuosikausia ollu pahemman luokan blogiholisti, mutta viimesen puolen vuoden aikana lukulistalta on tippunu tosi paljon blogeja pois - joko niistä on tullu liian suosittuja ja sen kautta kaupallisia ja jotenki tylsiä tai sitten ne kivat, persoonalliset bloggaajat ovat ite lopettaneet. ite tykkään kyllä edelleen bloggaamisesta, mutta en siitä, mihin blogikulttuuri on menossa. eihän siihen tietenkään olis pakko lähteä mukaan, mutta jotenki tuntuu, että niiltä paineilta on tosi vaikea välttyä. kommentit on vähentyny ihan valtavasti esim vuoden takaisesta, mutta samaa "ongelmaa" näyttää olevan monissa muissaki blogeissa. ehkä ihmisten mielenkiinto on sitte siirtyny muualle, kuten vlogeihin ja muuhun someen.

    joskus tuntuu, että itestäki on tullu tosi tylsä bloggaaja ja se harmittaa (sekä niiden kivojen lukijoiden ja sen vuorovaikutuksen menetys), mutta toisaalta on kai hyväki että elämä on siirtyny enemmän netin ulkopuolelle. voisihan siitäki elämästä toki kertoa, mutta sitten tullaanki siihen ongelmaan, että on niin paljon juttuja, joita ei halua nettiin pistää nimenomaan siksi, että blogikulttuurista on tullu niin kriittinen. olen jo pitemmän ajan halunnu kirjottaa tärkeistä asioista (esim F41.0) mutta se tuntuu koko ajan vaikeammalta, kun blogi keskittyy enenevissä määrin vain kivojen juttujen fiilistelyyn (vaikka toki nekin tärkeitä on). niin. ehkä mieki vielä joskus uskallan. en vain tiijä, onko mulla siinä vaiheessa enää lukijoita jäljellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oon samaa mieltä Tiinan kanssa! mun isoin ongelma on ollut se, etten oikein tiedä enää, mistä pitäisi kirjoittaa. joskus kirjoitin tosi henkilökohtaisista asioista ja periaatteessa voisin jatkaa sillä linjalla, mutta toisaalta tuntuu, ettei lukijat hae blogeista sellaista sisältöä. tämä ei varmaan ole totta (ainakaan omalla kohdallani) mutta ehkä se juuri vaikuttaa tähän oloon, että niin monet vähän pienemmät ja erilaiset blogit ovat lopettaneet ja suurin osa jäljelle jääneistä blogeista joita ite oon seurannut on niitä kaupallisia ja aika samantapaisia kaikki. ja sitten tuo Tiinan mainitsema kommenttien väheneminen vain edesauttaa sitä fiilistä, ettei ketään kiinnosta. ehkä blogeihinkin pitäisi tehdä sellainen tykkää-noteeraustoiminto, jos kommentointi on nykyään niin vaivalloista. :>

      mutta jemina, sun blogista oon tykännyt aina! täällä pidän juuri niistä pienistäkin arkisista asioista, mutta myös upeudesta sekä vaikeista asioista. elämästä!

      Poista
  2. Heippa!

    Tämä taitaa olla eka kommenttini täällä, mutta haluan vain kertoa, että pidän blogistasi tosi paljon. Tiedän, että olen huono kommentoimaan säännöllisesti, mutta olen seurannut tätä pidemmän aikaa.

    Minua kieltämättä - en tiedä mikä sana sopii tähän parhaiten - harmittaa kun osa blogeista on liian kaupallisia. Vaikka seuraankin blogeja, joissa on usein yhteistöitä yrityksien kanssa, seuraan niitä muun seikan takia. En seuraa blogeja, joissa on pelkkiä päivän asuja tai jatkuvasti yhteistyöjuttuja. Blogeissa on oltava se juju. Vaikka kaupallisuus blogeissa on lisääntynyt, niin olen huomannut osan bloggaajista siirtyvän blogiportaaleista oman toiminimen alle, minkä näen yleensä positiivisena asiana (ellei blogi muutu sen jälkeen niin paljon ettei se enää nappaa).

    Tästä huolimatta kaipaan myös sellaisia blogeja, joissa ei ole kaupallisuutta ja olen iloinen, ettei tämä blogi ole sellainen. Olen useaan kertaan miettinyt kahvilakerhoa, voi vitsi jos täällä olisi sellainen. Tulisin muuten mielelläni (jos uskallan) mukaan, jos en asuisi näin kaukana.

    Tulipa pitkä teksti, mutta hei, kirjoita siitä mikä tuntuu sinusta parhaalta, kyllä minä ainakin jatkan tämän lukemista olipa postauksesi vakava tai pelkkiä kuvia. :) Mä pidän sun blogista just tällaisena kuin se nyt on.

    VastaaPoista
  3. Itse olen kokenut bloggaamisen stressaavaksi. Tuntuu, että pitäisi olla semmoinen pintaliitäjä ja kirjoittaa postauksia mun kivoista meikeistä ja hiusjutuista ja miljoonista vaatteista, joita a). ostan koko ajan tai b). saan joltakin yhteistyökumppanilta...

    Itse ainakin tykkään "aidoista blogeista", joissa käsitellään ihan vaan elämää yleensä semmoisena kuin se esiintyy (=älä lopeta). Tulee turvallisempi olo, kun lukee niitä.

    VastaaPoista
  4. Uusi ulkoasu on raikas ja sinulle sopivannäköinen. Osittain sinunkin blogista innostuneena perustin omani, joka on tuonut paljon hyvää oloa ja innostusta elämääni. Kaupallisuus ei houkuta ja blogeja, joista superinnostun ei ole liikaa. Miten olisi ensi suvena blogitapaaminen meille ei niin mainoshenkisille ihmisille? Meillä. Syyshalaus! tuikku

    VastaaPoista
  5. Mäkin tykkään tästä blogista tällaisenaan! Muistaakseni sulla on ollut ennen pitempiä postauksia, tykkään lukea sun ajatuksista ja ihan normaalista elämästä. Sun blogin kautta oon myös löytänyt joitain kivoja juttuja, just esim. lehdistä ja tv-sarjoista. Olenkin harmitellut (vaikka ymmärränkin), kun blogi on ollut hiljaisempi jo jonkin aikaa.

    Tää on yks mun lemppari blogeista (ja oon lukenut tätä jo ihan alkuajoista lähtien, kun postcrossing oli blogissa vahvempana, olit lukiossa ja asuit vielä Maskussa). Joidenkin blogien kohdalla on ollut, että olen lopettanut lukemisen jossain vaiheessa. Ehkä löytänyt kyseisen blogin joskus uudestaan tai sitten en. Tän blogin kanssa ei ole ollut koskaan niin.

    Ihana ulkoasu!

    VastaaPoista
  6. mie oon niin rakastunu tähän blogiin! ♥ on vaikea kertoa, mikä on parasta, mutta oon aina ollu enemmän semmosten höpöttelyblogien kannalla, koska tuntuu, että tekstin ja kuvien takana on joku symppis tyyppi, eikä ihminen, jolla on päässä vaan muiden mielipiteet omasta pukeutumisesta ja se, jäikö se gossip girlin jakso nyt kesken vai kannattaiskohan sitä tänään ostaa se uus iphone 9837 - jos ymmärät, mitä tarkotan.

    VastaaPoista