Kolme yötä. Sitten herään aamulla, lähden töihin niin aikaisin kuin vain voin (liukuva työaika!) päästäkseni mahdollisimman aikaisin kotiin pienen rakkaamme luo.
Kirjastopoika nimittäin toivottaa kissaneidin tervetulleeksi kotiin perjantai-aamuna.
Miten me sinua jo nyt rakastamme.
Laitoimme Mokosta ostetut kissakortit kehyksiin. Että on Tuutikilla sitten varmasti tervetullut olo uuteen kotiin.
PS Olen saanut apua ahdistukseen monelta ihanalta terveydenhuollon ammattilaiselta, niin yksityiseltä kuin julkiseltakin puolelta. Lisäksi olen niin onnekkaassa asemassa, että työterveyshuollon asema on työpaikallani, ja saan käydä halutessani vaikka joka viikko tukikeskustelussa. Tänään lääkäri oli onneksi sitä mieltä, että lääkitykseni on oikea - pelkäsin, että pitäisi alkaa niiden kanssa temppuilemaan. Nämä ovat henkilökohtaisia asioita, mutta haluan omien kokemuksieni kautta kertoa ensinnäkin siitä, että ahdistuneisuushäiriöt tai mitkä tahansa muut mielenterveyden häiriöt ovat oikeasti osa ihmisten elämää. Ennen kaikkea haluan kuitenkin julistaa sitä sanomaa, että vaikka kärsisi pahanlaatuisestakin ahdistuksesta/masennuksesta/paniikkihäiriöstä, on silti mahdollisuus elää elämää täysillä kauniisti ja nauttien. Tiedän, ettei se ole mitenkään helppoa, varsinkaan niinä pahimpina hetkinä. Mutta älä luovuta. Enkä nyt mitenkään halua piilotella sitä, että välillä minunkin mieleen tulee ajatus, että montako vuotta vielä, koko loppuelämäkö, saako ja pitääkö minun joskus luovuttaa. Ei pidä.
