omaan kotiin

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Minulla taitaa tällä hetkellä mennä todella lujaa. Otin tälläisen kevyen 8-9 päivän puutarhakeikan, ja salaatit vilkkuvat silmissä. Jalkoihin kyllä sattuu mutta tykkään kyllä tästä työstä oikein paljon - tässä ei ehdi kyllästyä, koko ajan on jotain tekemistä, eikä tarvitse puhua kahdeksaa tuntia säästä jos ei halua.

Ja raha tulee nyt tarpeeseen, sillä, trumpetinsoittoa tähän väliin, muutan parin viikon päästä omaan kotiin. Se on maailman suloisin asunto, ihan minun näköinen. Minulla kävi niin hyvä tuuri sen kanssa, laitoin vähän ilmoituksen Tori.fi:hin, ja seuraavana iltana minulla oli edukas kaksio (!!!) ihan loistavalla sijainnilla, ja mikä parasta, vuokranantajapariskunta on niin valtavan mukava, että ihan hymyilyttää.

Olin suunnitellut tietenkin yksiön vuokraamista, mutta kun tämä sattui kohdalle melkein samalla vuokralla mitä olin suunnitellut varaavani puolta pienempään yksiöön!!! Lisäksi entinen vuokralainen on muuttamassa ulkomaille, ja saan häneltä monta juttua mitä olisi joka tapauksessa jossain vaiheessa pitänyt hankkia, nyt ne vaan odottaa minua siellä valmiina, ovat tosi hyvänkuntoisia, ja kun tällä naisella oli vähän kiire päästä niistä eroon, sain ne tosi sopuisaan hintaan. Ei kai ihme, että kaikki tämä tuntuu vaan todella suurelta siunaukselta. Pari viikkoa sitten olin ihan valmis hautautumaan peittojen alle ja masentua sinne sipsipussin kanssa, nyt minulla yhtäkkiä on ihana asunto, aika selkeät opiskelusuunnitelmat ja alan saada jalansijaa henkilöstövuokrausfirmassa.

Kuvassa on lakanakaapista anastettuja tyynyliinoja.

13 kommenttia

  1. voi, ihan hurjasti onnea asunnosta! olet kyllä sen ansainnut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tiedätkö, olen ihan samaa mieltä. olen niin ansainnut tämän! ja arvaa, siellä on vaatehuone aaaaaaaaaaaa. tulen omistamaan sille varmaan kymmeniä postauksia.

      kiitos <3

      Poista
  2. onnea vielä täälläkin !! tulen sitten kylään !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tule! minä täällä juuri kahvitauolla kirjottelen hihi, tienasi että saan sitten juustokakun sinulle tehtyä. :)))

      Poista
  3. Oi oi, tuhannesti onnea! Olet todellakin ansainnut sen! : )

    VastaaPoista
  4. Onnea omasta kodista, ihana! ^_^

    VastaaPoista
  5. Onnea uudesta kodista! Sellainen olisi haaveissa täälläkin, kun olisi vain parempi aika.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. parempi aika tulee vielä. katso nyt, minullekin tuli ihan täydellinen aika!

      Poista
  6. Onnea kovasti, on varmasti jännittävää!:-) Omaa onnea odotellessa, ei vielä mikään kiire tosin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. on jännittävää hui. mutta auttaa hirveästi kun muutan kuitenkin turkuun, 15 kilometrin päähän täältä "maalta". ei tarvitse opetella uutta kaupunkia tai etsiä uusia ystäviä, täällä on jo minun elämä!

      kiitos vielä <3

      Poista
  7. Oo ihanaa, onnittelut! :) Kai teet sitten paljon sisustuspostauksia, kun kämppäsi on "valmis"? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niitä tulee kyllä vielä korvistanne ulos <3 <3 <3

      kiitos <3

      Poista