Olin tulossa kirjoittamaan tänne kuinka en jotenkaan ole osannut kirjoittaa moneen viikkoon mitään. Tarkistin ensin kommentit ja osuvasti joku oli sanonut blogini kuihtuvan.
Olen jaksanut töissä, käynyt ulkonakin ja saanut välillä jotain järkevää aikaiseksi vapaa-ajallakin. Rakastan kirjastopoikaa ja rakastan Tuutikkia. Ei ole mitään hätää minun elämässä. Pieni stressi siitä, että jatkuuko työsopimukseni määräaikaisuuden päättyessä, mutta olen oppinut hellittämään siitäkin pelosta.
Mutta kun väsyttää.
Haluaisin lukea kirjoja, kirjoittaa kirjeitä, siivota (voi miten haluaisin siivota) ja jaksaa leikkiä Tuutikin kanssa tunteja. Haluaisin kuntoilla, laihduttaakin, olla syömättä liikaa suklaata ja käydä kävelyillä.
Tällä hetkellä minun elämässä ei vaan tapahdu mitään, joka olisi jakamisen arvoista.
Meillä ei syödä karitsalootaa vaan ihan vaan makaronilaatikkoa, joka on kokattu yläasteen kotitalous-kirjan mukaan. Siinä ei paljoa reseptejä postailla. (Ja näin me haluammekin syödä!)
Minä olen duunari, herään joka aamu aikaisin varastotyöntekijänä. Minä suorastaan rakastan työtäni, mutta ei se mitenkään bloggaajamaista ole. Ei ole kivijalkaputiikki Punavuoressa, ei.
Me ei käydä kivoissa hipoissa vaan tänäänkin todennäköisesti nukahdamme yhdeksän maissa. Ei siis hauskoja kuvia sosiaalisesta elämästä, anteeksi.
Minulla on kivoja vaatteita, mutta ne on ihan tavallisia, kaukana mistään Henriikan tyylittelyistä. Ei niissä ole mitään raportoitavaa. (Ja näin minä haluankin pukeutua!)
Meillä on ihana koti, mutta tämä on kaukana esimerkiksi siitä Kupittaan kodistani, jonka joka nurkka oli silkkaa minua. Nyt meille vaan on tärkeämpää me ja se, että meillä ylipäätään on yhteinen koti. Huomenna me kyllä menemme Ikea-retkelle, tarvitsemme isot kehykset yhdelle julisteelle. Ehkä bloggaan sitten Ikeasta ja superjulisteesta.
Parin viikon päästä menemme Helsinkikerhon kanssa Tallinnaan. Muutenkin kevät alkaa koittaa ja sitä jokaisen bloggaajan kaipaamaa luonnonvaloa alkaa tulla lisää. Sitten tietysti taas virkistyy bloggaajaminäkin, niin käy aina.
Ja jos vielä loppusanoina saa avautua: jossakin vaiheessa minua ihan oikeasti alkoi väsyttää se, etten kerta kaikkiaan mitenkään pääse blogimaailmassa "eteenpäin". Tällä hetkellä minun postauksillani ei kuulukaan mihinkään päästä (muuta kuin sinne kuihtumispisteeseen), mutta minusta viime vuonna tein paljon hyviä juttuja ja otin hyvin kuvia.
Nyt haluan ihan rehellisesti pyytää kannustusta, ideoita ja ajatuksia siitä, mikä tässä blogissa on ollut sellaista, mikä on saanut sinut pitämään tästä. Tiedän jo sen että minun pitäisi olla ahkerampi kommentteihin vastaaja, mutta jotenkin koen sen ihan hirveän vaikeaksi. Mutta mitä muuta?
Olen jaksanut töissä, käynyt ulkonakin ja saanut välillä jotain järkevää aikaiseksi vapaa-ajallakin. Rakastan kirjastopoikaa ja rakastan Tuutikkia. Ei ole mitään hätää minun elämässä. Pieni stressi siitä, että jatkuuko työsopimukseni määräaikaisuuden päättyessä, mutta olen oppinut hellittämään siitäkin pelosta.
Mutta kun väsyttää.
Haluaisin lukea kirjoja, kirjoittaa kirjeitä, siivota (voi miten haluaisin siivota) ja jaksaa leikkiä Tuutikin kanssa tunteja. Haluaisin kuntoilla, laihduttaakin, olla syömättä liikaa suklaata ja käydä kävelyillä.
Tällä hetkellä minun elämässä ei vaan tapahdu mitään, joka olisi jakamisen arvoista.
Meillä ei syödä karitsalootaa vaan ihan vaan makaronilaatikkoa, joka on kokattu yläasteen kotitalous-kirjan mukaan. Siinä ei paljoa reseptejä postailla. (Ja näin me haluammekin syödä!)
Minä olen duunari, herään joka aamu aikaisin varastotyöntekijänä. Minä suorastaan rakastan työtäni, mutta ei se mitenkään bloggaajamaista ole. Ei ole kivijalkaputiikki Punavuoressa, ei.
Me ei käydä kivoissa hipoissa vaan tänäänkin todennäköisesti nukahdamme yhdeksän maissa. Ei siis hauskoja kuvia sosiaalisesta elämästä, anteeksi.
Minulla on kivoja vaatteita, mutta ne on ihan tavallisia, kaukana mistään Henriikan tyylittelyistä. Ei niissä ole mitään raportoitavaa. (Ja näin minä haluankin pukeutua!)
Meillä on ihana koti, mutta tämä on kaukana esimerkiksi siitä Kupittaan kodistani, jonka joka nurkka oli silkkaa minua. Nyt meille vaan on tärkeämpää me ja se, että meillä ylipäätään on yhteinen koti. Huomenna me kyllä menemme Ikea-retkelle, tarvitsemme isot kehykset yhdelle julisteelle. Ehkä bloggaan sitten Ikeasta ja superjulisteesta.
Parin viikon päästä menemme Helsinkikerhon kanssa Tallinnaan. Muutenkin kevät alkaa koittaa ja sitä jokaisen bloggaajan kaipaamaa luonnonvaloa alkaa tulla lisää. Sitten tietysti taas virkistyy bloggaajaminäkin, niin käy aina.
Ja jos vielä loppusanoina saa avautua: jossakin vaiheessa minua ihan oikeasti alkoi väsyttää se, etten kerta kaikkiaan mitenkään pääse blogimaailmassa "eteenpäin". Tällä hetkellä minun postauksillani ei kuulukaan mihinkään päästä (muuta kuin sinne kuihtumispisteeseen), mutta minusta viime vuonna tein paljon hyviä juttuja ja otin hyvin kuvia.
Nyt haluan ihan rehellisesti pyytää kannustusta, ideoita ja ajatuksia siitä, mikä tässä blogissa on ollut sellaista, mikä on saanut sinut pitämään tästä. Tiedän jo sen että minun pitäisi olla ahkerampi kommentteihin vastaaja, mutta jotenkin koen sen ihan hirveän vaikeaksi. Mutta mitä muuta?
