Yksi päivä kävelin OTTOmaanin näyteikkunoiden ohi.

Siinä se oli, täydellinen rannekello.
Alessin AL6100.



En tiedä miten edes huomasin sen, puhuin puhelimessa enkä keskittynyt ympäristööni, mutta minulta ei vaan kerta kaikkiaan mene leijonankeltaiset asiat ohi - ei vaikka kirjastopoika höpöttäisi korvaan.

Ottomaanin myyjä oli ihana. Sai 175 euroa kuulostamaan hyvältä diililtä.

Keltaisen kellon mukana tulee myöskin vaihdettava violetti hihna. Parhaalta kuulosti kuitenkin erikseen varaosina tilattavissa olevat hihnat vaikkapa ihan mustana tai ihanana punaisena! En edes halua ajatella mitä ne maksaisivat, täytyy toipua tuosta itse kellon hinnastakin ensin.

Lupasin myyjälle palaavani asiaan.

Miten voisin olla palaamatta? (Ei ole 175 euroa rannekelloon.)

OTTOmaani Facebookissa

ps voisko joku söpö jo kommentoida kirjastopojasta kun oon niin iloinen ja huomionhakuinen ja haluaisin vaan huutaa kaikille että minäpä löysin itselleni hassun gleekin!

faith is not a feeling

Elämäni on nykyään yksinkertaista. Kiitos minulle sopivien työaikojen, saan herätä oman luonnollisen rytmini mukaan siinä kahdeksan maissa. Työpäiväni alkavat joko yhdeksältä tai yhdeltätoista, joten ehdin hyvin ottaa aamut leppoisasti, syödä leipää, selata blogeja ja kuunnella aamumusiikkia.

Minun lempparijuttuja kylpyhuoneessa on Casan leijonankeltainen, pehmoisa pyyhe, Herbinan kuivashampoo, EcoToolsin siveltimet ja No7:n jutut.





Syksy saa minut kihertelemään, mutta samalla ärsyttää kun tiedän, että kaamos iskee minuun vaikka olisinkin miten iloinen ja elämä hyvää. Huomaan jo nyt miten ihan selvästi kaipaan valoa, ja semmoinen omanlaisensa väsymys iskee vaikka miten söisi, nukkuisi ja liikkuisi hyvin.

No mutta, tässä kohtaa päivää kävelin töihin. Ostin nuo legginsit kirpparilta kahdella eurolla, ja ne on olleet pelastus, koska tässä henkilökohtaisessa taloustilanteessa ei ole varallisuutta ostaa kunnon farkkuja. Olen stressannut rahojani paljon, koska edellisen ja tämän työpaikan välillä oli muutama viikko työttömyyttä ja epätietoisuutta siitä, mitä edes tänä syksynä aion tehdä. Nyt on kaikki paremmin kuin hyvin töiden suhteen, mutta pariin kuukauteen ei ole rahaa housuihin vaikka miten niitä tarvitsisi.

(Ja kyllä, koin kameran niin tarpeelliseksi osaksi elämääni, että priorisoin sen housujen ja muun edelle.)



Tykkään lukea Hesarin kirjastossa.



Odotan kärsimättömänä koska ne Polkka Jamin uudet kortit ilmestyvät korttihyllyihin Sammakossa ja Rusetissa.



Torilta ostin viinirypäleitä, ja ihailin kukkia.



Kaikki minun asussa on kirpparijuttuja lukuunottamatta tuota Fjällrävenin tote bagia.

Ja taas minun kädet näyttää tajuttoman isoilta tuon kameran rinnalla!



Löysin tämän soittolistan töissä sattumalta, ja olen kuunnellut sitä siitä lähtien aika lailla. Genreihin kuuluu myös christian, mutta minusta tämän listan fiilikset sopii ihan kaikille. Tämä lista kuitenkin tutustutti minut Josh Wilsoniin - ihan mielettömiä biisejä! Nautin just tälläisestä kristillisestä musiikista, kun tämä sopii arkeen ja saa silti vähän jammailla ruokaa laittaessa. Sellainen suoranainen ylistysmusiikki ei ole ollenkaan minun mieleeni. Haluan, että usko on osa minun tavallista arkea, ja Josh sopii siihen äärimmäisen hyvin!

So I keep on believing, cause faith is not a feeling.

Always Only You saa minut nauramaan onneani ääneen. Ja se kannattaa kuunnella vaikkei niin perustaisikaan kristinuskosta, meitä kaikkia nyt kun kuitenkin yhdistää uskon sijaan ennen kaikkea rakkaus.




Tässä keitän vielä valtavan kattilallisen kasvissosekeittoa, ja näköjään otan siitä käsittämättömän hirveän kuvan. Se on minun lempiruokani, en saa siitä ikinä tarpeekseni. Jääkaapissa oli myös ostettuna herkkupitsan täytteet, joten tein pellillisen sitä - nyt riittää taas vähäksi aikaa ruokaa pakkaseen.

Lähdin vielä Lidliin mehuostoksille, mutta tärkeintä oli päästä vähän ulos raikkaaseen syysilmaan.

Nyt haen vielä palan pitsaa, kuuntelen vähän lisää Joshia ja selaan Redditiä.

minä ja viikonloppu

Niin, olimme virkistysristeilyllä. Suklaabingo meni penkin alle, mutta musiikkitietovisan arvonnassa voitimme suklaalevyn. Pelasimme ilmakiekkoa minipelisalissa, tuoksuttelimme kaikki hajuvedet läpi ja pakenimme maistissa olleita ruotsalaisia.

Maarianhaminassa vaihdoimme laivaa. Satamaan saapumista odotellessamme katselimme kun meidän ryhmään kuuluneet naiset lääppivät jotain jalkapalloilijapojua, availivat sen neuletakkia ja koskettelivat kiljuen sen lihaksia. Jalkapalloilijapoju tuntui tykkäävän, ja sen kavereilla oli ainakin hauskaa.

Toiset naiset, taas kerran meidän ryhmästä, lauloivat virolaisia juomalauluja käsi kädessä.

Me söimme Smarties-putkia tyhjiksi, ja niin, tunsimme itsemme aika rauhallisiksi ihmisiksi.



Käteni ovat ihan äärimmäisen pienet, mutta tuon kameran rinnalla nekin näyttävät isoilta!



Parasta laivalla oli ruoka. Ruuista parhainta oli tuo kääretorttu, jota en edes ensin meinannut sen tavanomaisuuden vuoksi ottaa. Voi että se oli hyvää! Moussekakut on aina hyviä, eikä suklaasta voi olla tykkäämättä. Kahdessa kakussa oli paljon kahvia, mutta uskalsin kahvi-inhostani välittämättä maistaa.



Loppuristeily meni vähän lisää hajuvesiä tuoksutellessa, karkkituliaisia valikoidessa ja kotiinpääsystä haaveillessa. Suuri hupi löytyi kuitenkin tanssiravintolasta, jonka tanssilattialla jälleen kerran tutut naamat laittoivat jalalla koreaksi.

Ja minulla kun oli pariin kertaan ehtinyt olla pieni ikävä! Naurattaa. Kauppahallissa on vaan mummoja, ja rakastan niitä niin paljon. Tänäänkin yhden mummun kanssa juttelimme kun joulu taas tulee. Toinen mummu taas oli tulossa maanantaijumpasta, ja näppärästi samalla reissulla sai ostettua lastenlapsille ruiskakkoa!

Olin risteilyltä kotona 19.40. Katsoin josko kahdeksan juna olisi edullinen, ja ihanaihanaihana numero 13 ilmestyi näytölle. Heitin mekon, kutimen ja hammasharjan reppuun, ja lähdin asemalle. Juna seisoi Espoossa yli puoli tuntia, mutta lopulta yhdentoista maissa seisoin tutun ja rakkaan oven takana. Yllätys!

(Galaxy Tabia saa käytettyä etsimenä ja kaukolaukaisemena kamerani kanssa, joten oli tietenkin pakko kokeilla!)