Hei,
tämä blogi täyttää helmikuussa seitsemän vuotta, tasan viikko sen jälkeen kun minä täytän kaksikymmentäviisi. Olin juuri täyttänyt kahdeksantoista, ja jotenkin samaan aikaan kun tiesin aivan tarkkaan kuka olen ja mitä haluan, en lopulta ehkä oikeasti osannutkaan unelmoida tarpeeksi isosti.
Blogin kirjoittaminen, tämän matkan jatkaminen, on yllättäen viime aikoina tullut puheeksi muutamaankin eri otteeseen ja vielä eri ihmisten kanssa. Tuntuu, että minulla saattaisi olla pienen tauon jälkeen jotain uutta (mutta myös paljon sitä vanhaa) sanottavaa. Joskus yritin vähän liian väkisin kirjoittaa itsestäni ja elämästäni jotain mitä se ei ollut, vaan mitä olisin sen silloin siinä hetkessä halunnut olevan. Minulla oli päässäni idea siitä millaisella ihmisellä olisi onni ja tasapaino - kaksi asiaa, joita minulla ei ollut, mutta joita väsymättä rukoilin.
Keväällä 2013 aloin jutella Facebookissa paljon ystäväni ystävän kanssa. Olimme samalla tavalla hukassa. Olimme yrittäneet opiskella, yrittäneet rakastaa, yrittäneet tehdä asioita, joita onnelliset ja tasapainoiset ihmiset tekevät. Olimme rikki, mutta lopulta se tuska olikin edellytys sille, että meillä on nyt ihmisemme, jonka kanssa se chat-ikkuna täyttyy nykyään ostoslistoista, dogspotting-kuvista sekä ennen kaikkea meidän Tuutikin parhaimmista ilmeistä, ideoista ja ilkivallanteoista.
Nikon luota löysin kodin, josta olin aina haaveillut. Kodin, jossa ei tarvinnut pelätä olevansa vääränlainen, elävänsä väärin tai haluavansa vääriä asioita. Pystyin vihdoin hengittämään, ja siksi myös taistelemaan uudella tavalla itseni ja mielenterveyteni eteen, vaikka olen minä tämänkin katon alla itkenyt enemmän kuin sallisin kenellekään. Mutta, en ole kertaakaan halunnut karata - päinvastoin - tämä on se paikka, johon tarvittaessa hakeutua turvaan, ja ehkä juuri sen vuoksi olemme juurtuneet yhdessä juuri Maunulaan.
---
En oikein tiedä miksi aloin juuri nyt kirjoittaa tätä tai saanko varsinkaan kirjoitettua mitään uutta.
Eniten kai halusin kirjoittaa itselleni ylös, että olin tässä hetkessä, näiden ihmisten kanssa ja tässä kaupungissa ihan todella onnellinen. Ja mikä parasta, ensimmäistä kertaa tämä ei ole ollut vain lyhyt ja hassu kausi, jonka jälkeen iskisi ihan kamala masennus, joka ajaisi pois koulusta ja töistä ja elämästä. Kerrankin olen pitänyt kiinni itsestäni.
---
Mutta, kaunisteluvirkkeet sikseen, mitä sitten olen tehnyt toukokuun jälkeen, muuta kuin ollut ah niin onnellinen ja ooh niin hirveän tasapainoinen (ja tasapainoista musta ei kyllä koskaan tule).
Koulurintamalla: minusta tulee ensi vuonna tieto- ja viestintätekniikan insinööri. Koulussa on välillä ollut tosi vaikeaa ilmapiirin ja kurssien järjestelemättömyyden vuoksi, mutta olen saanut kaikki hoidettua loppuun ja muotoillut tutkinnostani ihan omani näköisen.
Urarintamalla: olen edelleen mukana Hello Rubylla. Syksyllä aloitin mukana Oppimossa sekä perustin oman toiminimen, joka on vielä tällä hetkellä hyvin hiljainen puuhastellessani kaikkea muuta kasaan.
Luovalla rintamalla: hurahdin viime tammikuussa planner-juttuihin ja sitä myötä uudelleen kaikkiin muihinkin paperiaskarteluihin. Paperirakkaus on yltynyt siihen pisteeseen asti, että tarvitsen erikseen oman Instagram-tilin tarroille ja teipeille: jeminalovespaper
Ruoka/liikunta/laihdutus-rintamalla: olen lihonut takaisin viime vuonna pudotettuja kiloja, mutta sille ei nyt enää voi mitään muuta kuin päättää jatkaa eteenpäin paremmin. Luulen, että minusta on pikkuhiljaa tulossa jokin vegaanin alalaji, lihansyöntiin en nyt ainakaan enää koskaan palaa. Olen siis myös ruuan suhteen löytänyt uudenlaisen rauhan, ja sen seurauksena onnistunut pysymään samassa painossa koko syksyn. Haluan olla normaalipainoinen, mutta juuri tällä hetkellä motivaatio ei vaan riitä laihduttamiseen ja kaikkeen siihen liittyvään - ehkä keväällä stten.
Tulevaisuusrintamalla: ensi vuonna haluaisin siis valmistua, laihtua, myydä menestyksekkäästi jotain suunnittelemaani ja yllättäen kirjoittaa taas myös blogia. Haaveilu on perseestä, joten en tuhlaa aikaa siihen vaan teen kaikkeni mitä vaan voin, keksin ja jaksan.
---
Onko täällä enää ketään?
