Kyselyä (ylppäreistä ja teiltä)

maanantai 20. syyskuuta 2010

Photobucket

Englannin kirjoitus oli ja meni. Todettakoon eväiden olleen erittäin maukkaita. Enkä kamalasti nauranut sen maalauksen miehen kanssa (joka eräässä kommentissa paljastui ystäväni papaksi... terveiset) kun istuin eturivissä.

Kirjoitin sen hienon aineen niin kuin lupasin, ja muutenkin meni vaikka kuinka kivasti tämä kirjallinen osuus, muutama virhe vain ainakin abitreenien keskustelupalstan mukaan. Luulen että E tulee sen penkin alle menneen kuuntelun vuoksi, mutta keväällä saa tietenkin yrittää uudelleen.

Ylihuomenna on siis yhteiskuntaoppi, johon lähdetään samojen eväiden kanssa. Oikeasti voiko olla parempaa kuin juustosarvet kahdeltatoista ja suklaakuorrutemuffinit aineen tarkastuskertojen välissä ? Tai itse asiassa voi, kotsassa teimme lassijuomaa, mutta siis.


Jotta tämä(kin) postaus ei menisi pelkäksi opiskelulätinäksi, niin minä heitän teille pyynnön ! Tiedätte kun blogeissa on ollut paljon sellaisia kysymysjuttuja. Niin minä aina luen niitä sillä tavalla että oi että hassunhauskaa, ja nyt jotenkin ymmärsin että kuka minua kieltää tekemästä samaa !

Oikeasti pyydän niitä kysymyksiä, olisi ihan hirveän noloa kun tulisi vaan joku tykkäätkö kissoista tai mikä sun toinen nimi on.

Nauran ajatukselle vastauspostauksesta.

Pidän,
Kaija Kyllikki.

18 kommenttia

  1. Mitkä on siun kolme asiaa, jotka haluut tehhä ennen ko henki jättää?
    Mitä teet yksikses, varsinkin silloin kun tiijät; ettei ketään oo tulos häirihteen?

    Vaikka nyt näin ekana! Tää on ihana tää siu blogis, pakko kehuu. Tuskin tulee muulloin suutaan aukaistuaan :)

    VastaaPoista
  2. No takuulla aiot aukaista kun tommoisia kysymyksiä laitat ! Just maailman kivoimpia tommoset, ei mitään et mikä on mun lempikynsilakka.

    Kauhee nyt kun tekee mieli vastata mut eihän se niin toimi, pitää tulla erillinen postaus vastauksista. Mutta hyvää (!) kannattaa odottaa hihi :]]]

    VastaaPoista
  3. Totta! No miuvva hirmusesti ei kiinnosta ihmisten lempi huulipunat, kännykkäkorut tai muut yhtä tärkeät :) Mutta odottelen innolla vastauksiasi!!:)

    VastaaPoista
  4. Mitä aiot lähteä opiskelemaan lukion jälkeen?
    Kolme paikkaa, joissa oot käynyt ja erityisesti pidit (miksi)?
    Sorrun myös tähän lempi-kysymystelyyn; jos pitäisi valita, niin mikä olisi sun lempileivonnainen, vain yksi? :D
    Mitä arvostat ihmisissä?

    hih :>

    VastaaPoista
  5. Aah pakko kommentoida aluksi tuota CändiCen murretta, sulostuttava!

    Mitkä on sun tärkeimmät asiat sun elämässä?
    Asioita, joista nautit milloin vain?
    Mistä asioista pidät itsessäsi eniten?
    Osaatko kehua itseäsi?
    Milloin teit viimeksi jotain hyvää? (Mitä?)
    Kaipaatko menneisyyttäsi koskaan? (Miksi et/joo? Mitä asioita?)

    VastaaPoista
  6. millaiseksi kuvailisit itseäsi?
    oletko matkustellut? jos, niin missä?
    millainen perhe sinulla on?
    mitä kaikkea teit juuri tänään? (tai sinä päivänä kun vastaat kysymyksiin)
    kuinka usein itket?
    rakastatko/oletko rakastanut?
    kauneinta sinussa?
    mitä pelkäät eniten?

    VastaaPoista
  7. Mikä muu eläin olisit, jos et olisi ihminen? (Ulkonäön ja luonteen puolesta)
    Mikä kukka olisit?
    Mikä vihannes olisit?
    Mikä hedelmä olisit?

    VastaaPoista
  8. Mikä on kaikkein yhdentekevin asia juuri Sinulle?
    Koska aina kysytään, mikä on kenellekin tärkeää, mutta minusta se, millä ei ole mitään merkitystä, voi olla aivan yhtä paljastavaa.

    Blogisi on ihastuttava ja sympaattinen, hymyilen usein sitä lukiessani.

    VastaaPoista
  9. mikä on kaikkein kauneinta tässä maailmassa?

    VastaaPoista
  10. Mitkä asiat ovat vaikuttaneet persoonallisuuteesi?
    Hirvein asia maailmassa?
    Miten olet niin iloinen?
    Oletko tasapainonen ihminen?

    VastaaPoista
  11. monesti olet ollut rakastunut?

    VastaaPoista
  12. Miu murre on sulostuttavaa; voe mahoton :) Kiitos^^

    Hei; mikä on sellanen herkku; mikä pelastaa aina pahan päivän? :)

    Miehän aivan vallaannun 8)

    VastaaPoista
  13. mitkä nimet antaisit tyttö- ja poikalapselle ?
    lempielokuvasi ?
    mitä syöt aamupalaksi ?
    ihaninta mitä sinulle on sanottu ?

    VastaaPoista
  14. elämäsi vaikeimmat ajat?
    mitä harrastat ja teet vapaa-ajallasi?
    unelmien autosi?
    mistä asiasta et ikinä luopuisi?

    VastaaPoista
  15. Hei mä oon tosi katkera kaikille abeille tosta lassijuomasta.. Minäkin haluan kotsantunnille mur! mutta jotta tästä kommentista olisi jotain iloakin: Kaikilla on varmaan jotain haaveita eläke/vanhuus/mummoiälle; Millainen mummo susta tulee ?

    VastaaPoista
  16. jos saisit ja tahtoisit muuttaa sinua, millaiseksi muuttaisit?
    millaisen ikioman kodin tahtoisit?
    lempiruokasi?
    mistä piirteistä et ihmisissä pidä?
    oletko koskaan ollut tahallasi todella ilkeä?
    onko sinulla ulkonäköpaineita tai asioita, joihin et ole tyytyväinen ulkonäössäsi?

    VastaaPoista
  17. Mitkä lastenohjelmat olivat suosikkejasi, kun olit pieni?
    Oletko taikauskoinen? Onko sinulla jotain uskomuksia, jotka olet itse keksinyt (eli esim. joku asia tuottaa huonoa/hyvää onnea)?

    VastaaPoista