ja voi, minulle kuuluu hyvää

perjantai 30. tammikuuta 2015

Tuli eilisiltaisen minipostauksen jälkeen sellainen olo, että voisi olla aika kiva kertoa enemmänkin siitä, mitä minulle kuuluu.

Ja voi, minulle kuuluu hyvää.

Yksi tärkeimmistä uusista jutuista on ehdottomasti ravintoterapia. Olen käsitellyt tätä aihetta paljon meidän villatakkitytöt-ryhmässä, mutta yritän koota tähän sellaisen sopivan paketin tuntemuksistani siihen liittyen.

Ravintoterapian ja siihen liittyvien tehtävien kautta olen ymmärtänyt ensimmäistä kertaa ihan kunnolla miten iso osa ruoka on ollut ihan jokaista muutakin minun ongelmaa, ei vain niitä itsestäänselviä kuten ylipainoa ja yleistä huonoa oloa. Jossain vaiheessa olen joutunut siihen tilanteeseen, että ruoka on aina joko syy tai seuraus. Ja koska sen ei todellakaan pitäisi olla niin, on aika opetella siitä pois.

Toinen tärkeä havaintoni on ollut se miten hyvällä ruualla ja liikunnalla voin päästä eroon kaikesta siitä "turhasta" ahdistuksesta. Ne oikeat ahdistuksen aiheet ja surut eivät lähde pelkällä vesijuoksulla ja chia-siemenellä mihinkään, mutta pitämällä itsestäni oikeasti huolta saan karsittua pois sen kaiken ylimääräisen ahdistusmassan, jota automaattisesti alan persoonani ja luonteeni vuoksi kerätä niiden oikeiden murheiden ympärille.

On jotenkin levollinen olo. Tykkään käydä vesijuoksemassa ja keppijumpassa (mummoilu!), enkä malttaisi odottaa, että pääsen jatkamaan viime kesäistä juoksuharrastusta.

Tuutikki on edelleen paras kisu, huomenna tulee siis vuosi siitä kuin pikkukisu tuli meille. Vuosi! Yritän kirjoittaa ihan erillisen Tuutsu-postauksen huomenna kymmenien kuvien kanssa.

Niko on edelleen myöskin paras.

Koulu on kivaa, tosin odotan vaan pääseväni vihdoin pääaineopintojen pariin ensi syksynä. (Moderni web-kehitys.)

Hiihtolomaan on pari viikkoa ja kuten eilen kerroin niin lähdemme koko viikoksi Nikon kanssa Lontooseen. Meillä on kiva Airbnb-kämppä Hammersmithissä. Aiomme juosta museosta toiseen ja syödä uusia ruokia ja ikävöidä Tuutsua (loppusyksystä olimme Nikon perheen kanssa Tukholmassa ja hyvä kun laiva oli päässyt edes Helsingistä irti kun selasimme jo kisun kuvia puhelimistamme...) . Ehkä vähän leikkimme olevamme zalfie ja kierrämme hassuja kauppoja. Sitten ehtii vielä viettää molempien syntymäpäiviä, minun on silloin perjantaina ja Nikolla olisi seuraavana tiistaina.

Nyt odotan, että postimies tuo valtavan paketin kissanruokaa ja -hiekkaa. Sen jälkeen lähden uimahallille ja salaa vähän haaveilen leffateatterin hämystä ihan omassa rauhassani.




torstai 29. tammikuuta 2015

En osaa enää kirjoittaa blogia.

Suruttaa niin paljon.

Kertokaa söpöjä vinkkejä Lontooseen, menemme sinne viikoksi Nikon kanssa ihan kohta.

Tuutsu on ollut meillä kohta vuoden, ajatelkaa!

PS Tänään tajusin että ne kirjeet, jotka lupasin teille jo ennen joulua, ovat edelleen kangaskassissa meidän eteisessä. Niissä on kaikki postimerkitkin valmiina. Anteeksi...

aamujuna

maanantai 12. tammikuuta 2015

aamujuna tarkoittaa arkea
huopalahdesta leppävaaraan
      8.33

laituri oli lumessa
jalassa lämpimät kengät

junassa suurimmalla osalla kännykkä
mutta sitten on ne muutamat
      ne muutamat joita tarkkailla

mies matkailulehden kanssa
takasivu huutaa ITALIA
      aurinko
      viini
      meri

nainen voileivän kanssa
kotona tehty
      voipaperiin kääritty

me kaikki täällä
vaikka peiton alla olisi parempi
      arki on niin mieletön
            saa meidät ylös
            pimeään
            kylmään
            onneen

tammikuun ensimmäinen

torstai 1. tammikuuta 2015

Haaste tammikuulle: ota joka päivä edes pari hassua kuvaa parista hassusta arjen jutusta.

Tänään nukuimme myöhään - tai minä ainakin siihen asti kun Tuutikki alkoi pomppia päälläni kurnaten ruuan perään. Pöytään katettiin viimeiset joulutortut ja pakasteranskalaisia kun veli, sisko ja siskon mies tulivat kylään. Pelasimme Crash Bandicootia, rapsuttelimme kisua ja muistelimme miten pienenä veli aina hakkasi puukapulalla meidän kotitontin kulmalla ollutta tienviittaa - ja miten naapurissa asunut ystävä juoksi tämän merkin saatuaan meille.




Olen ihastunut huonekuuseen. Seuraava tavoite onkin saada se istumaan muuhunkin kuin joulun aikaan ja pitää se hengissä kesän yli.



Ja tässä on vielä Tuutsu omassa kissalinnassaan. Kuvanlaatu on ehkä vähän ikävä, mutta katsokaa nyt noita silmiä.

Eihän noille nyt voi sanoa ei vaikka miten aamukahdeksalta herätettäisiin kisumama ruokakaapille. (Tuutikki muuten tunnistaa minun herätyskellon äänen, se on merkki siitä, että viimeistään nyt voi vaivautua tökkimään nenällään kisumaman naamaa.)