turun ja torin ihanuudesta

torstai 21. huhtikuuta 2011

Minä kerta kaikkiaan rakastan Turkua.

Kevättä, farkkumekkoa, maailman suloisinta jäätelömyyjää (valitettavasti on kuitenkin ihan vain Johanna eikä joku söpö pellavahiuksipoika esimerkiksi) ja opiskelua. Ja kun kerran on hieman ollut luettavissa, ettei tuo opiskelu ole viime kuukausina ihan napannut niin kuin joskus ennen, niin nyt oikeasti tämän viikon jälkeen alkaa pikkuhiljaa tuntua hirveän hyvältä vain lukea ja opiskella.

Minua tosin väsyttää ihan hirveästi kotiin illalla päästessäni, mutta onneksi hedelmät pitävät minut siihen saakka hereillä. Tuon pussillisen sain tänään vähän yli kahdella eurolla, mikä on minusta kerrassaan miellyttävä kauppa.

Niinkin miellyttävä, että osa viinirypäleistä ehti kadota jo ennen kuvan ottamista.

ps, kirjaston tammipöydät saavat minut haukkomaan henkeäni - en tiedä onko maailmassa kauniinpaa puuta kuin tammi

1 kommentti

  1. farkkumekkosi oli mielettömän suloinen. ja aaaaa hedelmiä.

    meillä ei oo valitettavasti yhtään jätskipoikaa. :--( unohdin ihan sanoa, että piristit työpäivää hurjasti!

    ps tammi <3

    VastaaPoista