joulu-, kirppis- ja vaahtokarkkifiilistelyjä

sunnuntai 5. joulukuuta 2010



Kävimme Even kanssa joulufiilistelemässä Myllyssä, ja saatoin löytää unelmasormuksen JC:stä. Tyhmää kyllä, en oikein saanut kuvattua sitä hyvin, mutta vannon: kaunis on !

Tuon neuletakin ostin eilen kirpputorilta hintaan 1,30 e ja euron maksanut huivikin on uusi. Löysin paljon muutakin, esimerkiksi leffat E.T. ja Revolutionary Road, yhteensä 5 euroa. Lisäksi löysin viimein kauan etsimäni ruskean baskerin, voi sitä onnen hetkeä !

Suurin ilonaiheeni on kuitenkin yhden vanhemman rouvahenkilön pöydästä bongattu hänen tekemänsä villatakki, johon äiti onneksi päätti sijoittaa pyydetyt 20 euroa (eihän tuolla taida saada edes lankoja !). En olisi malttanut millään jättää sitä siihen, niin hieno ja taidokkaasti tehty se on. Otan siitä kuvia joku päivä paremmin.

Ja jottei tämä postaus menisi nyt kokonaan materian palvontaan, kerrottakoon, että kuvan hihassa näkyvä valkoinen tahra on vaahtokarkkimassaa. En kertakaikkiaan voinut vastustaa tämän kuun Trendissä ollutta vaahtokarkkien ohjetta ! Olen aivan innoissani, sillä minulle ei ollut aikaisemmin tullut mieleenikään, että vaahtokarkkeja voisi tehdä aivan itse. Ensi hetket saattoivat olla tuskaisia, mutta voi sitä riemun määrää kun taikinasta alkoi lopulta armottoman vatkauksen jälkeen muodostua valkoista, tahmeaa massaa, joka parhaillaan jähmettyy jääkaapissa lasivuokien pohjalla. Arvioitu jähmettymisvaiheen päättymisaika: 01.30. Gonna be there...

Mitä kuuluu teille rakkaat hassut !

ps, jani wickhomin joululevy

4 kommenttia