Aamun ja illan eroista

Tämä saattaa olla niitä kirjoituksia, jotka poistan muutaman päivän päästä ymmärrettyäni kuinka flunssahöyryissä tänään keskiviikkona puolen päivän aikaan olinkaan.

Minä nimittäin olen keskustellut rakkaudesta niin monen ihmisen kanssa viimeisten viikkojen aikana, että en voi enää olla keräämättä sekä yhdessä että yksin muodostuneita ajatuksia yhteen.

Ensimmäinen huomio: ihmiset jakaantuvat selvästikin kahteen eri ryhmään. Toiset pitävät rakkautta ja rakastamista aivan käsittämättömän uskomattomana asiana - nostavat sen toisen ihmisen jonnekin hyvin hyvin korkealle arjen yläpuolelle. Sitten ovat ne, jotka toivovat toiselta ihmiseltä ennen kaikkea sitä arkea vain.

Minä olen 18, ja minun kokemukseni rakastamisesta ovat toki suloisia, mutta vieläkin melko satuttavia. Ja niitä on vähän. Siksi minun tähän kirjaamani ajatukset ovat todennäköisesti hyvin erilaisia kuin ne, joiksi ne muotoutuvat tämän hetken tulevaisuuden kääntyessä menneisyydeksi.

Mutta minä kirjoitan nyt tässä päivässä !

En tiedä kuinka hyvin olen onnistunut luomaan itsestäni omannäköiseni kuvan tätä blogia kirjoittaessa, mutta toivon sen olevan sen verran totuudenmukainen, että ainakin osalle teistä on selvää minun toivovan sitä arkea vain.

Minä kaipaan toista nappaamaan sen minulle liian korkealla majailevan teoksen kirjastossa.
Syömään minun kanssa (mielellään gb:n) vanilja(kerma)jäätelöä varsinkin silloin kun minun kurkkuuni sattuu.
Katsomaan uutisia, ja nukahtamaan lattialle niin, että minä voisin sitä sitten Ellellä tökkiä hereille.
Puhumaan ja hymyilemään vain.
Ei mitään vuosisadan rakkaustarinoita. Paitsi tietenkin minun ja hänen vuosisatojen.

Ne melko satuttavat kokemukseni kertovat minulle, että seuraavalla kerralla minun pitää löytää joku, joka on kuin minä.

Se, että vastakohdat täydentäisivät toisiaan, toimii ehkä kaksi viikkoa, mutta lopulta se vain vahvistaa asemiaan  maailman rumimpien kliseiden top10-listalla.

Minun teoriani aamu- ja iltaihmisistä, on koonnut taakseen sekä kannatusta että enemmän tai vähemmän kiivasta kritiikkiä. Sen mukaan ihmiset kuitenkin voidaan ainakin minun maailmassani jakaa aamu- ja iltaihmisiin.

Aamuihmiset ovat luovia, yksinäisyydestä ainakin välillä nauttivia ja rakastavia ihmisiä. Iltaihmisilläkin on näitä piirteitä kuten aamuihmisilläkin heidän heittäytymiskykyään, sosiaalisuuttaan ja nautinnonhakuisuuttaan.

Aamuihmiselle hyvä kirja, tuoremehu tai auringonnousu saattavat merkitä samanlaista nautintoa ja hyvää oloa kuin iltaihmiselle railakkaat juhlat tai ylenpalttinen shoppailu. Aamuihminen nauttii elämästään yksinkin, mutta iltaihminen tarvitsee muita ihmisiä.

Edellä mainittua seikkaa ainakin minä kadehdin iltaihmisissä. Valmiutta ihmissuhteisiin.

Aamuihminen on parhaimmillaan aamulla, jolloin ollaan uudessa alussa. Iltaihminen taas rakastaa iltaa, jolloin jo tehty työ palkitaan levolla, juhlalla ja ystävillä.

Aamuihminen on aamuvirkku ja näkee tässä iltakeskeisessä maailmassamme jotain mitä suurin osa ihmisistä ei kenties osaa nähdä. Toisaalta aamuihmiseltä taas jää usein väliin se kaikki välittäminen ja hauska jota illoissa saattaa olla.

Molemmilla on hyvät ja huonot puolensa.

Aamuihminen voi olla mitä parhain ystävä iltaihmiselle, mutta mihinkään ystävyyttä suurempaan heistä ei ikinä ole. Tämän minä olen oppinut.

Saattaa myös olla, että aamuihminen hakee toisesta ihmisestä juuri sitä arkea, ja iltaihmiselle on tyypillistä toisen nostaminen kaiken muun yläpuolelle. Molemmilla on hyvät ja huonot puolensa. (Iltaihmisen huono puoli on ainakin siinä, että toisen nostaminen kaiken muun yläpuolelle saattaa oikeasti mennä niin paljon kaiken muun yläpuolelle, että toisiin (sattumanvaraiseen aamuihmiseen) sattuu. Itsehän en siis asiasta mitään tiedä.)

Minä kaipaan aamuihmistä, mieluiten yhtä äärimmäistä kuin minä.

Mutta tällä hetkellä,

minä mielummin herään yksin.

(ylisuloisten poikien ei kuitenkaan oleteta huomioivan sitä !)

EDIT: taisi jäädä yksi melkoisen tärkeä asia huomioimatta ! kommentit osuivat heti siihen että "minä olen iltaihminen ja juon appelsiinimehua plääplääplää". tämä teoriani aamu- ja iltaihmisistä on ennen kaikkea teoria ihmisyydestä ja ihmisten välisistä eroista. jota ei minun mielestäni kovin hyvin kuvaa se että meneekö nukkumaan yhdeksältä vai kahdeltatoista, mistä tässä jutussa ei nyt ollenkaan ollut kyse.


en puhu kirjaimellisesti näistä kahdesta ryhmästä, ja suurin osa ihmisistä ei minun maailmassani ole joko täysin aamu- tai täysin iltaihmisiä. mutta toinen näistä kuitenkin korostuu jokaisessa ihmisessä.


puhun aamu- ja iltaihmisistä siksi, koska sanat 'aamu' ja 'ilta' kuvaavat hyvin näitä kahta erilaista ihmisyyttä. erityisesti juuri tuossa kohtaa josta jo puhuin: "Aamuihminen on parhaimmillaan aamulla, jolloin ollaan uudessa alussa. Iltaihminen taas rakastaa iltaa, jolloin jo tehty työ palkitaan levolla, juhlalla ja ystävillä." olisin aivan yhtä hyvin voinut kirjoittaa "Toiset ihmiset nauttivat uusista aluista, suunnittelu- ja keskusteluvaiheesta, kun taas toiset nauttivat vaiheesta, jossa jo tehty työ palkitaan levolla, juhlalla ja ystävillä."


kyllä minäkin välillä nukun yli kahdeksaan.