paratiisini IV

torstai 26. toukokuuta 2011



Minua harmittaa aivan hirveästi, että idea paratiisi-sarjasta syntyi mielessäni vasta tuon ensimmäisen kuvan ottamisen jälkeen. Olisin nimittäin halunnut siitä paremman, näiden muiden kanssa samanlaisen.

Ehkä vielä jonain päivänä yritän kuvata tuon tilanteen uudelleen.

Sain tänään tietää, että pääsykokeeni onkin keskiviikkona luullun tiistain sijaan. Hyvä, että selvisi ajoissa. Tosin voin vieläkin sieluni silmin nähdä itseni yliopistolla tiistaiaamuna aivan yksin, mää tulin nyt.

Tämän hämmenyksen lisäksi söin kesän ensimmäiset mansikat ja istuin syrjäisessä nurkassa kirjastossa Riinan järjestämässä kansainvälistä anarkiaa käsitelleessä Facebook-tentissä. Nyt tiedän takuuvarmasti, että kansainvälistä anarkiaa voidaan selittää yksilön, (siviili)yhteiskunnan, valtion, kansainvälisen kokonaisjärjestelmän ja konfliktien omadynamiikan kannalta.

Huomenna minulla ja Antilla taas on kellot soimassa aikaiseen, vuorossa lisää Facebook-opiskelua.

ps, kokosin eilen tuonne sivupalkkiin listan tähdellisimmistä postauksista !
pps, selatessani koko blogin läpi nauroin monesti, voi minua pientä.

4 kommenttia

  1. Olen nauttinut paratiisi-sarjastasi suunnattomasti, tosin hiljaisesti tähän saakka.

    Upeita, usvaisia kuvia.

    Minäkin söin tänään kesän ensimmäiset mansikat.

    VastaaPoista
  2. arvaa mitä musti, tiistaina siel samassa salissa ois mediatutkimuksen koe... se ois ollu viel karumpaa et meet sinne ja otat kokeen ja sit siin on jotai hepreaa :DDDDDDDDDDD

    t. kisurisurimppakinttulanttu

    VastaaPoista
  3. Hurjan ihana tuo kuva!

    Ja parempi niin, että koe on tiistain sijaan keskiviikkona. Itse todistin eilen ystäväni pettymystä, kun saatoin hänet pääsykokeeseen, joka olikin ollut jo tiistaina :(

    VastaaPoista
  4. tiina, voi ei ystävääsi ! ihan hirmuisen ikävää

    VastaaPoista