minä ja viikonloppu

maanantai 16. syyskuuta 2013

Niin, olimme virkistysristeilyllä. Suklaabingo meni penkin alle, mutta musiikkitietovisan arvonnassa voitimme suklaalevyn. Pelasimme ilmakiekkoa minipelisalissa, tuoksuttelimme kaikki hajuvedet läpi ja pakenimme maistissa olleita ruotsalaisia.

Maarianhaminassa vaihdoimme laivaa. Satamaan saapumista odotellessamme katselimme kun meidän ryhmään kuuluneet naiset lääppivät jotain jalkapalloilijapojua, availivat sen neuletakkia ja koskettelivat kiljuen sen lihaksia. Jalkapalloilijapoju tuntui tykkäävän, ja sen kavereilla oli ainakin hauskaa.

Toiset naiset, taas kerran meidän ryhmästä, lauloivat virolaisia juomalauluja käsi kädessä.

Me söimme Smarties-putkia tyhjiksi, ja niin, tunsimme itsemme aika rauhallisiksi ihmisiksi.



Käteni ovat ihan äärimmäisen pienet, mutta tuon kameran rinnalla nekin näyttävät isoilta!



Parasta laivalla oli ruoka. Ruuista parhainta oli tuo kääretorttu, jota en edes ensin meinannut sen tavanomaisuuden vuoksi ottaa. Voi että se oli hyvää! Moussekakut on aina hyviä, eikä suklaasta voi olla tykkäämättä. Kahdessa kakussa oli paljon kahvia, mutta uskalsin kahvi-inhostani välittämättä maistaa.



Loppuristeily meni vähän lisää hajuvesiä tuoksutellessa, karkkituliaisia valikoidessa ja kotiinpääsystä haaveillessa. Suuri hupi löytyi kuitenkin tanssiravintolasta, jonka tanssilattialla jälleen kerran tutut naamat laittoivat jalalla koreaksi.

Ja minulla kun oli pariin kertaan ehtinyt olla pieni ikävä! Naurattaa. Kauppahallissa on vaan mummoja, ja rakastan niitä niin paljon. Tänäänkin yhden mummun kanssa juttelimme kun joulu taas tulee. Toinen mummu taas oli tulossa maanantaijumpasta, ja näppärästi samalla reissulla sai ostettua lastenlapsille ruiskakkoa!


Olin risteilyltä kotona 19.40. Katsoin josko kahdeksan juna olisi edullinen, ja ihanaihanaihana numero 13 ilmestyi näytölle. Heitin mekon, kutimen ja hammasharjan reppuun, ja lähdin asemalle. Juna seisoi Espoossa yli puoli tuntia, mutta lopulta yhdentoista maissa seisoin tutun ja rakkaan oven takana. Yllätys!

(Galaxy Tabia saa käytettyä etsimenä ja kaukolaukaisemena kamerani kanssa, joten oli tietenkin pakko kokeilla!)

1 kommentti