parvekepuutarhaosio: astioita

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Kerrostalopuutarhailussa parasta on istutus- ja idätysastioiden ideointi.



Basilika kasvaa vanhassa oranssissa kattilassa, jonka kansi elää omaa elämäänsä jossain muualla, ja jossa ei enää kehtaa mitään kokkailla. Edellisessäkin postauksessa nähty hajuherneparatiisi rehottaa viinirypälerasiassa, johon on aseteltu vessapaperirullien puolikkaita.



Salaatti ja pinaatti kasvavat parvekelaatikossa. Näyttivät vähän tylsiltä itsekseen, ja koska washiteippi pelastaa käytännössä kaiken, sai laatikko vähän väriä pienestä lippusiimasta.



Kebabrasian kanteen on taas laitettu ihan vähän multaa ja ripoteltu sekä sango- ja sinappikaalirivejä. Nämä tarttuivat mukaan puutarhamessuilta, juurikin Hyötykasviyhdistyksen pisteeltä. Nämä itävät ihan silmissä, ja kuuleman mukaan viikon päästä pitäisi olla namia leivän päälle ja salaattiin.



Viimeisessä kuvassa vilahtaa kaksikerroksinen kasvihuone, jota Eve askarteli eräs hämyinen yö kolmeen asti.

Kuunnellen Robinia, tietenkin.

10 kommenttia

  1. en kestä, kuinka söpöjä! Mullekki iskee kohta joku istuttaja vimma, tosin ei oo ku ikkunalauta solukämpässäni ja siinä rairuohoa vielä vihertämässä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ikkunalaudallakin pärjää hei!

      yrttejä ja kukkia kasvamaan!

      Poista
  2. sitten joskus kun asun omassa kämpässä, mun ikkunalauta on niin täynnä kasveja ettei mitään rajaa

    VastaaPoista
  3. Ai kun ihania! Pitää istuttaa itsekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihania ja helppoja (tai ei, oon onnistunut turruttamaan osan kuoliaksi :()

      Poista
  4. Mulla tuli tuosta minikokoisesta kasvihuoneesta mieleen minikokoinen trampoliini :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voisin tehdä semmoisen kokonaisen minimaailman jossa olisi sitten minitrampoliini vaikka pehmohiirille

      tai sitten muistan että oon 21

      Poista
  5. Olen niin kateellinen, kaikki on niin söpöä :> Meidän kämpässä ei ole ikkunalautoja ja parvekekkaan ei ole lasitettu, eikä sinne oikein aurinkokaan paista, niin mun omien kasvien kasvattaminen on jäänyt siihen... mutta tämä postaus nosti kyllä motivaatiot kokeilla että toimisko parvekepuutarha tälläisissä oloissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. googlaile ihmeessä! mäkin joudun luopumaan jostain sen takia että parvekkeelle paistaa koko ajan aurinko, toiset kasvit tykkää juurikin varjosta ja vähän vilpoisemmasta. voit mennä kysymään jostain plantagenista tai muusta :)

      Poista