kohta olen turkulainen!!!

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012







Nämä saattavat nyt olla ainakin tämän kevään tylsimmät kuvat, mutta kyllä niistä selviää mitä täällä tällä hetkellä tapahtuu! Kuvat otin Even kameralla, kun omaan tilattu uusi akku ei ole vielä löytänyt minun luokseni. Olen kovasti pakkaillut tavaroitani, ja perjantaina saan alkaa siirtämään niitä Turkuun sitten.

Naurattaa vähän kun Turkuun muuttaminen kuulostaa tosi isolle jutulle, ja totta kai se sitä myös on, mutta Google Mapsin mukaan kotikotoa on sinne alle 17 kilometriä. Että eipä ole kaukana äidin herkkupadat. Varsinkaan kun se alkaa rahtaamaan niitä joka päivä tuonne, jos (ja kun) isän ennustukset käyvät toteen.

Mutta niin, olen töissä saanut nyt olla, mikä on tietenkin ihan todella hieno juttu! Paljon kivempi elää kun ei ehkä tarvitse ihan jokaista makaronia laskea tarkasti budjettiin. Ja vaikka minulla on paljon juttuja valmiinakin, niin on se silti kiva jotain pientä kivaa ostaa kun on kerran ihan oma pieni koti nyt sitten.

Mitä teidän kesäänne kuuluu? Ja Instagramia päivitän vähän useammin, siellä nimimerkkini on memmuli, jos jotain kiinnostaa. Ei sielläkään nyt mitään kuvatulvaa viime aikoina ole ollut, mutta kuitenkin: pikkukuulumisia.

10 kommenttia

  1. siis miten ihmeessä onnistuit kommentoimaan näin nopeasti :------D

    VastaaPoista
  2. mie iloitsen täällä siitä, että keksin vihdoinki, miten voin kattoa netistä siun instagram-kuvia vaikken ite tunnusta omistakaan (käytin just tuntisen niiden selailuun :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mäkään en tiennyt että noin voi katsella mutta löysinpähän nyt minäkin sitten!
      mutta ei ne nyt ihan tunnin arvoisia ole :--D

      Poista
    2. onpas, ku tarkastelee tarkasti! ja fiilistelee! (mulla on ihan liikaa aikaa näin lomalla)

      ps. tommonen hihna mulleki.

      ps2. mie voisin ottaa basilikan ihan vain koristeeksi, ku se on niin hieno, mutta en tykkää sen mausta.

      Poista
    3. hihi. on kyllä kiva kun on aikaa. minäkin niin nautin vapaapäivistä kun ei töiden jälkeen tahdo jaksaa blogejakaan lukea. ps1: olen ihan itse tehnyt, ei ollut vaikeaa! ps2: minusta basilika taas on niin huippuhyvä. tomaatin kanssa leivän päälle aijai

      Poista
  3. oi haluan sitten että turkulaistuneena tuut mun luo kylään! :) ihanaa muuttoo, se on niin kutkuttavaa ja kivaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voidaan pyöräillä ja miettiä maailmaa!

      kutku kutku kutkuttavaa tulet sitten myös sinä minun luo kylään. kakkua lupaan!!

      Poista
    2. juu! pyöräillään ja mietitään, pidän tästä! pian oonkin taas turus niin sitten! ja kakkua!

      Poista
  4. Minäkin tulen Turkuun jos siellä kerran saa kakkua! :O
    <3: Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. minun luona saa aina kakkua. ainakin pidemmältä tulleet ystävät. tämän ehdon laitan tähän siksi ettei Riina voi olla koko aikaa jääkaapillani.

      Poista