Valokuvauspäivän satoa

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Kuten jo maanantaina vinkkasin, eilen tiistaina, 15.5., vietettiin valokuvauspäivää. Omista kuvistaan piti valita korkeintaan kymmenen, ja niitä palvelimelle ladatessa kategorioida melko tarkkaan, jotta kuvia on helpompi tutkailla ja mietiskellä sitten myöhemmin.

Tarkoituksena oli kuvata ennen kaikkea sitä mahdollisesti tylsääkin arkea - haluttiinhan ennen kaikkea koota valtava albumi siitä, mitä arki vuonna 2012 eri puolilla maapalloa on. Näiden arkisten kategorioiden lisäksi mukana oli muutama vähän "vaikeampi" aihe, joihin sai tarttua jos halusi. Odotan care- ja fear-kategorioiden kuvien näkemistä vaikken niihin itse tarttunutkaan. (Paitsi pääsykoekirjat spottasin tuo pelkokategoria mielessäni...)

Yksi minua kiinnostaneista kategorioista oli ehdottomasti my wall, jonka takana on ajatus siitä, että se mitä kukin on seinälleen ripustanut, kertoo varmastakin aika paljon ihmisestä itsestään ja ennen kaikkea mausta. Ja niinhän se näyttää olevan: kyllä tuo postikortti-seinä minusta aika lailla kertoo, jopa ihmiselle, joka ei tunne minua lainkaan.

Minulla on kategoriointi joidenkin kuvien kohdalla vähän vielä kesken, koska tuo sivusto on kai suuren suosion vuoksi vähän kenkkuillut. Sieltä sai kuitenkin iloista sähköpostia heti vastaukseksi kun kyseli apua, ja kuvia ehtii vielä viikon päivät latailemaan. Osa kuvista kategorioituu tietenkin helposti, risti faithiin ja niin, mutta osa on tässä vain siksi, että ne näyttävät kivoille. Yleensä pienen katselun ja ajattelun jälkeen, kuviin alkaa kuitenkin löytää merkityksiä.

Osallistuiko joku muu valokuvauspäivään? Millaisia kuvia tuli? Heräsikö uusia ajatuksia vai menikö vain hermot kenkkuilevaan sivustoon?







1 kommentti

  1. en oikein tajunnut sen sivun ideaa.. eli pitääkö niihin kolmeen kategoriaan lisätä yksi kuva ja mitä ne kategoriat sitten loppujen lopuksi ovat, kun siinähän oli joku koti, työ ja vapaa-aika tyyliin.. mutta miten ne sitten kannattaisi ajatella, eli millasia kuvia niihin kannattaisi lisäillä?! apua, auta mua!

    VastaaPoista