no se kukkamekko!

sunnuntai 3. toukokuuta 2015



Tässä olen minä, mekkoni ja Hakaniemen maalaismarkkinoilta löytynyt tomaatintaimeni. Mekko on ihana ja näyttää siltä, että sen kuuluukin olla minun vaatekaapissa. Farkkutakki, huivi ja Marimekon laukku ovat löytyneet kirppareilta, sukkahousut on Falken ja pilkkulenkkarit Niken. Ja tuntuupa jotenkin hauskalta postata tälläinen asukuva, vaikka oma ulkonäkö välillä tuntuukin aivan kestämättömältä (tästä kirjoitan joskus enemmän)!

Aamulla kierrettiin jäähallin kirppis, josta löytyi tuttuun tapaan kaikkea muuta kuin mitä lähdettiin hakemaan. Kasseihin eksyi ainakin kiva verho keittiöön, merinovillainen pipo viileisiin kesäiltoihin ja vielä uusi lautapeli kokoelmaamme kasvattamaan. Paras löytö saattoi kuitenkin olla punainen, viisikymmentä senttiä maksanut Melodican kesätakki - jos vaan saan muutamat öljytahrat irti vaikkapa sappisaippualla. Toivoa on, sillä myyjä ei kuulemma ollut edes yrittänyt irroittaa niitä.

Olen tässä viime viikon kypsytellyt ajatusta jonkinlaista sokerittomasta haasteesta. En halua laihduttaa (laihtua kylläkin höhöö), mutta kaipaan taas kerran sitä kuuluisaa parempaa oloa, ja tuntuu siltä, että nyt olisi korkea aika päästä irti sokerikoukusta ja ahmimisesta. Sain nyt onneksi lähetteen ravintoterapiaan, en vaan tiedä mahtaako sinne olla hirveä jono. Mietin, että voisin luoda itselleni #satapäivääilmansokeria-haasteen. Jos Matti Nykänen pystyi olla sata päivää ilman viinaa, niin kai minäkin nyt selviän ilman pätkiksiä, suffeleita ja suklaarusinoita.
 

11 kommenttia

  1. On tosiaan hurjan ihana hame ja niin hyvin sopii sinulle!
    Hei, isosti tsemppiä parempaan oloon :) itekin olen itseasiassa ajatellut ryhtyä sokerilakkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eikö sovikin! tykkään tästä tosi paljon, toivottavasti pääsen pian tekemään lisää mekkoja samalla mallilla.

      musta tuntuu hölmöltä enää yrittääkään mitään parempaa oloa kun olen miljoonasti epäonnistunut. mutta jos nyt sitten...

      Poista
  2. Oi miten ihana mekko! ❤Jos lähdet sokerihaasteeseen niin voisin liittyä seuraan! Olisi oikeasti mullakin korkea aika päästä irti kaikesta turhasta makeasta :>

    VastaaPoista
  3. Hui etkö aio edes syödä jäätelöä kesällä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en aio.

      mun täytyy päästä irti ahmimishäiriöstä ja sitä ruokkivasta sokerikoukusta.

      Poista
  4. Sokerihaaste tekisi hyvää minulle, tulee nimittäin syötyä makeaa liiankin usein... Pitäisi vaan keksiä sokerin tilalle jotain, jos vaikka hedelmiä jos sokerin himo tulee. :)

    VastaaPoista
  5. Voi että miten kaunis mekko ja kengätkin. Hei uuteen blogiin. Kivanoloinen blogi sinulla :)

    VastaaPoista