keskiviikko 29. helmikuuta 2012

lisää tältä päivältä




Eerika on ihana, nämä on hänen ottamiaan! Edelliseen postaukseen joku kertoi että minulla on noussut kusi päähän. Vaikea siltä on ollut välttyä kun tästä minun pienestä elämästä on tullut niin mahdottoman kivaa!

http://weatherischancing.blogspot.com/

teellä Eerikan kanssa






Minulla ja ihanalla Eerikalla oli hetki aikaa tänään. Söimme Cafe Artissa suklaakakkua, ja joimme parasta teetä. Minulla appelsiinia ja Eerikalla Tiikerin päiväunta.

Ja mikä parasta, joimme teemme ulkona jokirannassa! Kuinka mukavaa.

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

iPhone-suoja !


Ensimmäinen yritys, malli vaatii vielä hienosäätöä, mutta melkoisen hyvä on jo nyt!

perjantai 24. helmikuuta 2012

kirpparilompakko

Viidelläkymmenellä sentillä sain.

Yritän huomenna tehdä upean postcrossing-postauksen, kun sitä on taas toivottu. En vaan ikinä saa toimeksi, voi minua!

torstai 23. helmikuuta 2012

otp: klaine

helmikuun ostoksia






Yleensä en jaksa innostua muista kuin kunnon astioista. Arabiasta ja niin, mutta nämä mukit veivät sydämeni. Sain puoli tusinaa yhdellä eurolla ja kahdellakymmenellä sentillä. Näitä olisi ollut sillä kirppispaikalla muutama lisääkin, mutta kaappitila ei anna periksi.

Gleen toinen tuotantokausi on syntymäpäivälahja minulta minulle. Ihanaihanaihana esiliina löytyi kirpputorilta kahdella eurolla. Pitsipaketti löytyi paikasta, jonka myyjäksi tiedän suloisen japanilaisperheen. Ostin myös syömäpuikot, ja kaupanpäällisiksi sai ottaa korista origamipandoja.

blogivinkki: DAY TRIPPER


Suorastaan hämmennyin kun huomasin, että Nooralla on ei olekaan satoja lukijoita.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

postia !!

Nämä tulivat eilen postissa, enkä tiedä kuinka paljon onnellisemmaksi ihminen voisi postipaketistaan tulla. Minulla on uusi ystävä Valko-Venäjällä! Hän lähetti minulle postcrossing-kortin, sitten sitä rekisteröidessäni ihastuin hänen profiiliinsa, kysyin saanko lähettää hänelle paketin ja sain luvan.

Valikoin parhaat Muumi-kortit koko kaupungista, koska niitä hän toivoi. Lisäksi Akateemisen alekorista löytyi Muumipeikko-kansio, ja ostin kaikki kaupasta löytyneet Muumi-karkit.

Voitteko uskoa, että uusi ystäväni on itse tehnyt tuon kortin! Sen täytyy olla yksi hienoimmista korteista, joita ikinä olen saanut.

Olen onnellinen.

maanantai 20. helmikuuta 2012

EVE'S BLOG

Hän on minun paras ystäväni. Ihan jo senkin takia, että hän siivoaa huoneeni, kun minä olen itkenyt yöllä pelkojani tuhanteen nenäliinaan. Yleensä hän pukeutuu siistiin puuvillapaitaan, ja minä tulen perässä kauhtuneessa villatakissani. Minä en petaa petiäni, mutta hän asettelee tyynynsä joka päivä unisiepparinsa alle. Kun minä paahdan bataatteja uunissa, hän kamppailee nuudelipussin kanssa. Minä ostan hetken mielijohteesta liian kalliin Moleskinen, ja niin - hän ei osta. Minä en osaa käyttää hiuslakkaa tai ripsentaivutinta, ja hän ei tiedä tietokoneen pikanäppäimistä tai tulostimen korjauksesta mitään.

Mutta loppujen lopuksi meitä erottaa vain kaksi vuotta ja kaksi päivää, jonka aikana minä ehdin nähdä Ruokolahden leijonan, Charlesin ja Dianan asumuseron, Backstreet Boysin perustamisen ja Mauno Koiviston seitsemänkymppiset.

Pienenä meillä oli aina yhteiset syntymäpäivät 21. päivä, sopivasti meidän päiviemme välissä. Hyvää syntymäpäivää me!

Eveliinan blogiin tästä: http://uskonihmeisiin.blogspot.com/

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

last night via instagram




Päivän Turku-vinkiksi kerrottakoon Kirjakahvilasta, jossa on hämmentävän montaa eri Clipper-teetä. Siellä on hyvä olla, kirjojen, keijuvalojen ja kakkujen keskellä. Eilen kuuntelimme rakkausrunoja, ja katsoimme elokuvan, jonka nimeä en kuollaksenikaan muista.

Maailma on kiva.

tiistai 14. helmikuuta 2012

all you need is love



Olen flunssainen, mutta uskon lämpimän neulemekon pelastavan illan. Hyvää ystävänpäivää, maailma!

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

SPRING PICNIC

spring picnic

spring picnic by memmuli

Minun blogi, joten saan postata kahtena päivänä peräkkäin polyvorekollaaseja. 

lauantai 11. helmikuuta 2012

MY DREAM BIRTHDAY

MY DREAM BIRTHDAY

Enää reilu viikko!

perjantai 10. helmikuuta 2012

my prom dress 2010





Ihmiset puhuvat nyt vanhojentansseista. Minun tansseista on kaksi vuotta aikaa, mutta mekkoni on edelleen maailman kaunein. Puin sen taas päälleni ottaakseni muutaman kuvan, mutta flunssaisena en viihtynyt siinä kovinkaan kauaa. Siksi kuvat eivät nyt ole ihan kivoimmat.

torstai 9. helmikuuta 2012

switzerland august-october 2011
















Kyllä, minulla on ikävä.