sunnuntaini

sunnuntai 6. helmikuuta 2011








Tänään olen aloittanut päiväni yli tunnin pituisella lenkillä. Puhuin itselleni ääneen kaiken (tai sen yhden) mieltä painavan asian, ja meni monta kilometriä kuin siivillä. Lisäksi ajatukset selvisivät, ja tuntuu ainakin sen asian suhteen paljon paremmalta.

Muutenkin ajattelin, että nyt kun lomailu alkaa niin ottaa aamulenkkeilyt ihan jokapäiväiseksi rutiiniksi. Ensinnäkin ihan jo siitä syystä, että minusta ei ole illalla lähtemään tuonne pimeään, (en tiedä kamalampaa), ja sitten toiseksi siitä syystä, että pitäisi saada energiaa ja voimaa lukea ja opiskella ihan hirmulujaa. Kolmas syy on kai kirjoittamattakin selvä.

Tänään olen keskittynyt myös matematiikkaan, mutta voi hyvänen aika kun nuo suuret filosofit vetävät minua puoleensa ! Mutta matematiikka tuntuu aika helpolle, mikä on melko suuri juttu tällä hetkellä minulle, joka stressaa kirjoituksia ihan hirveästi. Tuntuu, että ruotsi ja äidinkielikin (rakas Marja, lupaan olla varsinaista esseekoetta edeltävän yön Suomessa nukkumassa) menevät oikein hyvin, joten pystyn keskittymään fysiikkaan ja kemiaan lujaa ! Ehkei minulla sittenkään ole niin paljoa pelättävää.

Edellisessä postauksessa kertomastani vaatekaappiuudistuksesta vielä muutama sana: tuntuu vieläkin hyvälle. Ei yhtään stressiä eikä huonoa mieltä pukeutuessa ! Ennemminkin on valinnanvaikeuksia, minkä näistä lempivaatteistani tänään laittaisin.Mutta kuitenkin: ensimmäisen kuvan farkkupaita on Seppälästä, ja maksoi yhdessä aivan supermukavien löllyhousujen kanssa 10 e. Viininpunainen pitsipaita sekä sydänkoru ovat molemmat Ginasta, hieman alle seitsemän euroa yhteensä.

Puinen sormus on Genevestä, ja sopii siis lähes täydellisyyttä hipoen jo esiteltyyn kaulakoruun. Harmaa teeppari on samanlainen kuin minulla on jo kermanvärisenä. Olen kuitenkin todennut viimeksi mainitun niin hyväksi ja sopivaksi paidaksi (joita oikeasti minun on tosi vaikea löytää), niin päätin sijoittaa toiset viisi euroa vielä tuohon.

Nyt en tarvitse vaatteita hetkeen, ja se on onnellista.

Sitä ostostouhua jaksaa ehkä kaksi tuntia, mutta sitten tarvitaan muutaman kuukauden katko. Johon ei tietenkään lasketa kirpputoreja.

Hyvää yötä teille,
minä yritän saada unen tänäkin iltana,
vaikka kuinka tekisi pahaa,
niin silti joku minut aina nukuttaa uneen.

Anna Puu – Pieni ja hento ote

Jollei Anna Puu, niin sitten appelsiinimehu.

Tai tekstiviestit Meeriltä,
Roosalta,
Joelilta tai Emililtä.
Ennen kaikkea Maijalta.
Tiedättehän kuinka rakkaita minulle olette.

ps, minä hieman muutin ulkoasua, mitä pidätte !! pitäisi vielä saada tuohon sivupalkkiin joku suloinen kuva minusta - kun en oikein ole muutamaan hetkeen itse näkynyt melkein missään kuvissa

4 kommenttia

  1. Hei nyt on kyllä ihan pakko kysyä. Etkai heittänyt niitä vaatteitasi pois?? Jos vaikka olet vuokrannut kirpparilta loosin voisin käydä siellä katsastamassa kaikki ne ihanat vaatekappaleet (: turkulainen kun olen...

    VastaaPoista
  2. Ulkoasu on ihan kiva, mutta miksi tuolla "bannerin" yläpuolella on noin paljon tyhjää tilaa? Oikea banneri voisi olla kiwa :)

    VastaaPoista
  3. maria, oi en missään nimessä heittänyt niitä pois ! äiti vie niitä pikkuhiljaa kirpparille, en muista paikkanumeroa : ((

    anonyymi, käytätkö IE:tä ? en vain pysty edes olettamaan, että joku käyttäisi sitä, ja muilla yleisillä selaimilla kyllä toimii ihan oikein ilman tuota tyhjää tilaa.

    VastaaPoista
  4. En käytä IE:tä etkä varmaan edes tajunnut mitä tarkoitin.

    VastaaPoista